Mainos
Mainos

Verouhka vie pk-yritykset jättiosinkoihin

Osinkoveron pelko on käynnistänyt osingoilla kikkailun pk-yrityksissä.

Pk-yritykset nostavat tänä keväänä poikkeuksellisen suuria osinkoja pienentääkseen yrityksiin kertyneitä voittovaroja. Nostoinnon taustalla ovat puheet osinkoverotuksen kiristämisestä. Valtiovarainministeriön verotyöryhmän julkistamat veronkiristysvaihtoehdot tarkoittavat joko täyttä tai lähes täyttä kahdenkertaista verotusta.

- Osinkoja nostetaan nyt enemmän kuin pelkkä verovapaa osuus, jotta voittovaroja saadaan pienennettyä, kertoo Ernst&Youngin veroasiantuntija Markku Järvenoja Kauppalehdessä.

Lehden haastatteleman Aronia Groupin Lars Lindholmin mukaan menossa oleva taseiden tyhjentäminen vaarantaa pk-yritysten tulevaisuuden.

Verouhka näkyy myös yrityskaupoissa

Verouhkan takia yritykset kiirehtivät parhaillaan myös yrityskauppoja, joita on tehty alkuvuonna vähintään tuplasti normaalivuotta enemmän.

Kauppalehden mukaan veromuutoksen jälkeen yritykset ovat luultavasti halvempia kuin nyt, kun taseita on ehditty tyhjentää. Kaupan rahoitus sen sijaan mutkistuu, sillä esimerkiksi sukupolvenvaihdoksessa käytetty kauppahinnan maksaminen osingoilla vaikeutuu.

Aronia Groupin Lars Lindholmin mukaan yritykset joutunevatkin tulevaisuudessa turvautumaan keinotekoisiin järjestelyihin etenkin sukupolvenvaihdoksen rahoituksessa.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme