Mainos
Mainos

Vienti EU-maihin vähentyi alkuvuonna

Kaupan ylijäämä oli huhtikuussa 3,8 miljardia markkaa. Tullin ulkomaankauppatilaston mukaan se on suunnilleen yhtä paljon kuin vuotta aiemmin.

Sen sijaan koko alkuvuonna ylijäämä pieneni 2,6 miljardia markkaa edellisvuodesta ja oli nyt noin 12,7 miljardia markkaa. Kavennus johtui pääasiassa tuonnin lisääntymisestä. Tammi-huhtikuussa vienti erityisesti EU-maihin kangerteli, mutta tämä korjattiin lisäämällä kauppaa mm. muihin Euroopan maihin.

Vienti EU-maihin vähentyi 7 prosenttia. Alueen osuus koko viennistä oli noin 55 prosenttia. Paperiteollisuuden vienti supistui huhtikuussa 8 prosenttia. Metalli- ja koneteollisuudessa lasku oli 3 prosenttia. Sen sijaan kemianteollisuudessa oltiin selvällä nousu-uralla noin 20 prosentin lisäyksellä. Myös metallin perusteollisuus lisäsi selvästi vientiään.

Tammi-huhtikuussa paperiteollisuuden vienti laski 5 prosenttia, mutta metalli- ja koneteollisuuden vienti lisääntyi 2 prosenttia. Koko tuonti kasvoi tammi-huhtikuussa 6 prosenttia. Vienti pysyi entisissä lukemissa.

Tullin tilastot valmistuvat vielä hienoisella viiveellä Suomen EU-jäsenyyden aiheuttamien muutosten vuoksi. Tullin lopulliset tiedot huhtikuulta ovat lähes samat kuin Suomen Pankin aiemmin tekemässä yrityskyselyssä. Keskuspankin tuoreimman tiedustelun mukaan vienti piristyi alkukesästä, joskin osa viennin kasvusta johtui alustilausten valmistumisesta ja siirrosta tilaajalle.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme