Mainos
Mainos

Viking Line varoittaa jäävänsä viime vuoden tuloksesta

Varustamoyhtiö Viking Line antoi perjantaina tulosvaroituksen. Yhtiön hallitus arvioi, että liiketulos tältä vuodelta jää heikommaksi kuin viime vuonna. Aiempi arvio oli, että tämän vuoden tulos olisi samalla tasolla kuin vuonna 2016.

Viime vuonna laivayhtiön liiketulos oli 13,7 miljoonaa euroa, joka oli noin puolet vuoden 2015 tuloksesta.

Yhtiön mukaan kilpailu Viking Linen liikennöintialueella merkitsee edelleen painetta sekä hintoihin että volyymeihin, millä on negatiivinen vaikutus matkustajakohtaiseen tuottoon.

Lisäksi polttoaineen hinnan ennakoidaan olevan yhä korkeammalla kuin vuonna 2016.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme