Mainos
Mainos

Virolaiset säästävät sukanvarteen

Virolaisten pankkien epäonnistumiset ja konkurssit ovat vieneet virolaissäästäjiltä uskon koko instituutioon. Nykyisin jo runsas kolmannes virolaisista säästää sukanvarteen eikä usko pankkeihin.

Usko on jatkuvasti vähentynyt ja sukanvarsisäästäminen samassa suhteessa lisääntynyt, selviää markkinointitutkimuksiin erikoistuneen Emor-yhtiön Hansapankille tekemästä selvityksestä. Keväästä sukanvarsisäästäjien määrä on kasvanut kymmenellä prosentilla. Erityisesti eläkeläiset ja vanhukset ovat hakeneet rahansa pankeista kotiin. Perusteluina todetaan, että pankkikriisin sattuessa heillä olisi kaikkein huonoimmat mahdollisuudet selviytyä siitä.

Nuoret säästävät jonkin verran normaaleille käyttötileille; vanhemmat, hyvin ansaitsevat perheen määräaikaistileille. Pankkien ongelmat näkyvät myös tallettajien siirtymisessä luotettavina pitämiinsä pankkeihin. Hansapankki on viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana saanut neljän prosentin lisän merkittävimmästä tulonsaajaryhmästä eli yli 6000 kruunua kuukaudessa ansaitsevista ja ^hispankki kolme prosenttia lisää samasta ryhmästä.
(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme