Mainos
Mainos

Viron talouselämä haluaa Euroopan Unioniin

Jääminen Naton ulkopuolelle ei pelota virolaisia talousihmisiä. Sen sijaan kaaos Venäjällä tai Euroopan unionin ulkopuolelle jääminen ovat Viron talouselämän mukaan tulevaisuuden kauhukuvia.

Gateway-asemaa on käytetty hyväksi muun muassa tavaran kauttakulkuliikenteessä. Viron ulkomaankaupasta valtaosa käydään kuitenkin länsimaiden kanssa. Lännestä halutaan myös ulkomaiset investoinnit, kuten itsenäisyysvuosina on tapahtunutkin eikä enää pelätä Venäjän mahdollista vaikutusvaltaa Viron talouselämässä.

Investointivirran pelättiin vielä viime kesänä katkeavan, jos kommunistit olisivat tulleet valtaan Venäjällä. Jeltsinin presidenttikautta pidetäänkin Virossa takeena edes jonkinlaisten kohtuullisten suhteiden jatkumisesta Venäjän kanssa.

Naton ulkopuolelle jäämisen ei sen sijaan pelätä vaikuttavan Viron talouteen, sillä ulkopuolelle jääminen on ollut jo pitkään tiedossa. Talousoppineet ovatkin panneet pääpainon EU-jäsenyyden saavuttamiseen. Muun muassa Viron ulkoministeri on varoittanut länsimaita jättämästä Viroa länsirakenteiden ulkopuolelle, koska sillä voisi olla negatiivinen vaikutus uusien demokratioiden uudistuspolitiikkaan.
(MTV3/Pertti Nyberg)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme