Mainos

Virosta uusi euromaa

Viron jäsenyys yhteisvaluutta eurossa on saanut viimeisen sinettinsä EU:n valtiovarainministerien kokouksessa Brysselissä. Virosta tulee yhteisvaluutta-alueen 17. jäsenmaa, kun se ensi vuoden alussa siirtyy käyttämään euroa.

Valtiovarainministerit vahvistivat samalla myös Viron kruunun ja euron välisen vaihtokurssin. Yksi euro on 15,6466 kruunua. Lopullinen vaihtokurssi ei tullut markkinoille yllätyksenä, sillä kruunu on jo pitkään ollut kiinnitettynä euron kurssiin nyt vahvistetulla kurssilla.

Talouskomissaari Olli Rehn onnitteli virolaisia EU-komission päämajassa järjestetyssä juhlatilaisuudessa. Euroalueeseen pääsemiseksi Viron on täytynyt pitää inflaationsa, valtionvelkansa, budjettivajeensa ja korkotasonsa kurissa.

- Kiitämme Viroa sen pitkäaikaisesta sitoutumisesta varovaiseen politiikkaan. Sen varmistamiseksi, että euro on menestys, Viron on jatkettava pyrkimyksiä säilyttää järkevä finanssipolitiikka, Rehn sanoi.

Virossa käytetään ensi tammi-helmikuun ajan sekä euroja että kruunuja. Tuon siirtymäkauden jälkeen eurosta tulee maan ainoa valuutta.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot