Mainos

VM: Talouskasvu ensi vuonna 0–1 prosenttia

Valtiovarainministeriö joutuu heikentämään ennustetta ensi vuoden talouskasvusta, sanoo valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.).

Uuden ennusteen mukaan talous kasvaa ensi vuonna 0-1 prosenttia. Aiemmin kasvuksi arvioitiin 1,2 prosenttia.

Se vajoaako Suomi taantumaan, riippuu Urpilaisen mukaan pitkälti siitä, miten kansainvälinen talous kehittyy.

Ensi vuoden budjettia valmistellaan hänen mukaansa nyt eurooppalaisen taantuman varjossa.

Lisäleikkauksia ja uusia veronkorotuksia ei kuitenkaan ole tulossa.

Urpilainen korostaa, että maaliskuun kehysriihessä tehdyt säästöpäätökset pitää toteuttaa ensi vuoden budjetissa.

– Ne päätökset, jotka kehysriihessä tehtiin, ovat edelleen hyvin pitäviä. Se linja oli oikea, Urpilainen sanoi valtiovarainministeriön sisäisen budjettiriihen lounastauolla.

Valtiovarainministeriö esittelee esityksensä ensi vuoden budjetiksi keskiviikkona.

– Uusiin merkittäviin veroetuihin tai menolisäyksiin meillä ei ole tässä tilanteessa varaa, Urpilainen sanoi.

Samalla hän kuitenkin muistutti, että hallitus voi tehdä poliittisia arvovalintoja kehysten sisällä.

Hallitus päättää budjetista kuun lopulla.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot