Mainos
Mainos

Vuoden 2000 ATK-ongelmista satojen miljoonien lasku

Valtiovarainministeriön tekemän kyselyn perusteella arvioidaan, että vuoden 2000 tietojärjestelmille aiheuttamien ongelmien korjaaminen maksaa valtion virastoissa ja laitoksissa 100-200 miljoonaa markkaa.

Vuosi 2000 aiheuttaa tietojärjestelmille ongelmia, koska niissä vuosilukuja on kuvattu kahdella viimeisellä numerolla. Vuosi 2000 näyttää tietokoneelle siten samalta kuin vuosi 1900. Valtiovarainministeriön tekemään kyselyyn vastasi 120 virastoa ja laitosta. Niistä vain kolmessa prosentissa on jo nyt varauduttu vuosituhannen vaihtumiseen. Toteutustyöt on aloitettu 27 prosentissa virastoja ja laitoksia. Yhdeksässä prosentissa on suunniteltu toimenpiteet ja 35 prosentissa on tehty selvitys. Täysin valmistautumattomia vuoden 2000 ongelmiin on valtion virastoista ja laitoksista yhdeksän prosenttia.

Valtiovarainministeriön tietohallintoasiat kuuluvat ministerien työnjaossa hallintoministeri Jouni Backmanille (sd.). Hänen mielestään valtionhallinto on edennyt vuoteen 2000 liittyvien tietojärjestelmäkorjausten tekemisessä, mutta työtä on vielä paljon. Vuosi sitten järjestelmät oli valmiina yhtä suurella osalla virastoista ja laitoksista kuin nytkin. Mitään toimenpiteitä ei vuosi sitten ollut tehty 69 prosentissa.

Korkeakoulut jälkijunassa

Kyselyn tulosten mukaan vuosi 2000 -korjauksia toteuttavat parhaillaan suuret organisaatiot. Vuosituhannen vaihtumisen tuomiin mahdollisiin tietojärjestelmäongelmiin passiivisesti suhtautuvien joukossa on paljon korkeakouluja, tutkimuslaitoksia ja pieniä hallintovirastoja. Kyselyyn vastanneista virastoista ja laitoksista vain 39 arvioi vuosi 2000 -korjausten kustannuksia. Ne olivat tyypillisesti 5-10 prosenttia yhden vuoden tietotekniikkamenoista. Suhteutettuna koko valtionhallinnon tietotekniikkamenoihin vuoteen 2000 liittyvät korjaukset maksaisivat valtiovarainministeriön arvion mukaan yhteensä 100-200 miljoonaa markkaa.

Hallintoministeri Backmanin mielestä virastojen tietohallintoyksikköjen on kiireesti selvitettävä tietojärjestelmien tilanne ja ryhdyttävä tarvittaviin korjaustoimenpiteisiin.
-Virastojen johdon on vastattava siitä, että korjaukset tulevat tehtyä ajoissa. Viivyttely voi vaarantaa viraston toiminnan ja nostaa varmasti kustannuksia, koska tietotekniikka-alan palvelujen kysyntä on korkealla, Backman sanoo.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme