Mainos
Mainos

Wahlroos ennustaa paperitehtaiden sulkemisia

UPM:n hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos arvioi, että paperiteollisuuden on pakko leikata tuotantokapasiteettiaan. Wahlroos uskoo myös, että paineet yrityskauppojen ja fuusioiden toteuttamiseksi ovat kasvaneet.

- On melko helppo sanoa, että vähiten tehokkaat tuotantoyksiköt täytyy ajaa alas, Wahlroos sanoo UPM:n henkilöstölehden Griffinin haastattelussa. Wahlroos korosti puhuvansa koko toimialasta, ei pelkästään UPM:stä.

Wahlroos varoittaa, että Euroopan talouskasvu on hidastumassa, mikä näkyy myös monien paperilaatujen kysynnässä. Suomessa vallitseva puupula pahentaa Wahlroosin mukaan paperiteollisuuden tilannetta.

Wahlroosin mukaan metsäteollisuudessa ei ole viime vuosina juuri nähty yritysjärjestelyjä, joten paine yrityskauppoihin ja fuusioihin on kasvanut. Rakenteelliset muutokset eivät kuitenkaan yksin riitä toimialan ongelmien ratkaisemiseksi, Wahlroos arvoi.

Sammon konsernijohtajana toimiva Wahlroos valittiin UPM:n hallituksen puheenjohtajaksi maaliskuun lopun yhtiökokouksessa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme