Mainos

Wärtsilä varoittaa odotettua heikommasta tuloksesta

Konepajayhtiö Wärtsilä ennakoi kuluvan vuoden liikevaihdon ja kannattavuuden jäävän aiemmin ennakoitua heikommaksi.  

Syynä ovat odotettua vähäisemmät voimalaitostoimitukset tänä vuonna, Wärtsilä kertoo tiedotteessaan. Yhtiö ennakoi liikevaihdon laskevan noin viisi prosenttia, kun aiemmin liikevaihdon ennakoitiin kasvavan 0-5 prosenttia.  

Kannattavuusarviota yhtiö niin ikään laskee hieman, noin 12 prosenttiin. Aiemmin yhtiö ennakoi vertailukelpoisen voiton olevan noin 12,5-13 prosenttia liikevaihdosta.  

Kuluvan vuoden liikevaihto ja kannattavuus painottuvat toimitusaikatauluista johtuen vuoden viimeiselle neljännekselle.  

Tulosvaroitus sinkosi yhtiön kurssin keskiviikkona iltapäivällä 4,5 prosentin laskuun. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot