Mainos

Wärtsilän yt-neuvottelut päätökseen – irtisanoo 183

Konevalmistaja Wärtsilä on saanut yt-neuvottelunsa päätökseen. Neuvottelujen tuloksena yhtiö irtisanoo 183 vakituisessa työsuhteessa olevaa henkilöä, mikä on neuvottelujen alussa arvioitua vähemmän.

Yhtiö kertoo asiasta tiedotteessaan. Irtisanottavista henkilöistä 100 on työntekijöitä ja 83 toimihenkilöitä. Irtisanomisista 172 kohdistuu Vaasaan, 8 Turkuun ja 3 Helsinkiin.

Neuvottelujen alussa yhtiö kaavaili jopa 270 työpaikan vähentämistä.  

– On todella ikävää, että joudumme tekemään näinkin isoja työpaikkavähennyksiä, vaikka pystyimme alentamaan alkuperäistä lukua muilla toimenpiteillä, Wärtsilä Finlandin toimitusjohtaja Stefan Damlin toteaa tiedotteessa. 

Tieto irtisanomisista annetaan juhannukseen mennessä. Yhtiö kertoo tarjoavansa irtisanottaville tukea, muun muassa työnhakuvalmennusta, rahallista koulutustukea, muuttoavustusta sekä starttirahaa oman yrityksen perustamista varten.

Wärtsilällä on Suomessa yli 3500 työntekijää ja maailmanlaajuisesti konserni työllistää yli 18400. Konsernitasolla yhtiö tähtää 550 työpaikan vähentämiseen ja 50 miljoonan euron vuotuisiin säästöihin.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot