Mainos
Mainos

WSOY:n kannattavuus parani

Werner Söderströmin liikevaihto laski viime vuonna hivenen, mutta yhtiön kannattavuus parani selvästi. WSOY:n liikevaihto laski tänään julkistetun tilinpäätöksen mukaan 1 127,8 miljoonaan markkaan, kun se vuotta aiemmin oli 1 136,2 miljoonaa.

WSOY:n voitto nousi 151,3 miljoonasta markasta yli 186 miljoonaan ja tulos osaketta kohti 12 markasta 15,50 markkaan. Yhtiön hallitus esittää osingon nostamista 4 markasta 5,25 markkaan.

Pääjohtaja Antero Siljolan mukaan kannattavuutta paransivat tuotannon uudelleenjärjestely ja toiminnan tehostuminen sekä osakkuusyhtiöiden hyvä kehitys. Hän ennakoi WSOY:n liikevaihdon kasvavan ja tuloksen paranevan edelleen tänä vuonna.

WSOY:n kustannustoiminnan liikevaihto oli tilinpäätöksen mukaan vajaat 657 miljoonaa markkaa ja tuotantotoiminnan jonkin verran yli 601 miljoonaa markkaa. Niiden kannattavuus oli yhtiön arviointiperusteiden mukaan hyvä, totesi Siljola.

Yhteisyritysten merkitys WSOY:n kannattavuudelle on Siljolan mukaan erittäin suuri. WSOY liittää Yhtyneiden Kuvalehtien, Suuren suomalaisen Kirjakerhon, Acta Printin ja Måndagin luvut tästä vuodesta lähtien tilinpäätökseensä omistuksen mukaisin osuuksin. Se kasvattaa liikevaihtoa huomattavasti.

WSOY:n käyttökate nousi viime vuonna 210,3 miljoonasta markasta 249,6 miljoonaan markkaan. Suhteessa liikevaihtoon käyttökate nousi 18,5 prosentista 22,1 prosenttiin. Liikevoitto nousi 128 miljoonasta 172,2 miljoonaan markkaan ja voitto ennen varauksia ja veroja yli 193 miljoonasta lähes 230 miljoonaan markkaan.

WSOY:n tase kasvoi viime vuonna yli 1,5 miljardista vajaaseen 1,67 miljardiin markkaan ja yhtiön omavaraisuusaste nousi 64,4 prosentista 69,4 prosenttiin. Korollisia velkoja yhtiöllä oli vuoden lopussa lähes 240 miljoonaa markkaa. WSOY:n osakepääoma oli vuoden lopussa 120 miljoonaa markkaa ja muu oma pääoma hieman yli 1 miljardi markkaa. Pitkäaikaista vierasta pääomaa taseessa oli vajaat 293 miljoonaa markkaa ja lyhytaikaista vierasta pääomaa 231,7 miljoonaa markkaa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme