Mainos
Mainos

Yhdysvallat ja Kiina välttivät kauppasodan

Kiinan ja Yhdysvaltain neuvottelijat pääsivät tänään sopimukseen tekijänoikeuksia koskevassa kiistassa ja välttivät uhkaavan kauppasodan.

Yhdysvallat peruutti aikeensa asettaa kiinalaisille tuotteille rankaisutullit Kiinan myönnyttyä Yhdysvaltojen vaatimuksiin tiukentaa tietokoneohjelmia, elokuvia ja musiikkia laittomasti kopioivien yritysten toimintaa. Myös Kiina peruutti uhkauksensa Yhdysvaltojen vastaisista talouspakotteista.

Sopua edelsivät neljä päivää kestäneet tiukat neuvottelut. Sopu oli määrä sinetöidä Yhdysvaltain kauppaedustajan Charlene Barshefskyn ja Kiinan presidentin ja kommunistipuolueen johtajan Jiang Zeminin tapaamisessa tänä iltana.

Sopimus on merkittävä aloitus ponnisteluissa lopettaa laiton kopiointi, kommentoi yhdysvaltalainen virkamies sopimusta, joka solmittiin tunteja sen jälkeen kun molemminpuolisten talouspakotteiden oli määrä astua voimaan.

Neuvotteluja lähellä oleva amerikkalaislähteen mukaan läpimurto syntyi Kiinan ehdotettua ryhtyvänsä käyttämään poliiseja hallintoviranomaisten sijasta laittoman kopioinnin valvomisessa. Kiinan varapääministeri Li Lanqing totesi aiemmin tänään, että Kiina tarvitsee aikaa pystyäkseen lopettamaan tietokoneohjelmien, elokuvien ja musiikin laittoman kopioinnin.

On arvioitu, että Kiinassa on tehty vuosittain miljoonia tekijäoikeusvarkauksia. Yhdysvaltalaiset yritykset ovat laskeneet menettävänsä varkauksissa yli kaksi miljardia dollaria ( lähes 10 miljardia markkaa) joka vuosi. Kiinan viranomaiset ovat myös myöntyneet vaatimuksiin avata kiinalaiset markkinat laillisille kopioille ja edistää niiden myyntiä.
(STT-Reuter-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme