Mainos
Mainos

Yhdysvallat varoittaa Jugoslaviaa talouden kaaoksesta

Yhdysvaltalaiset taloustutkijat varoittavat Jugoslaviaa sitä uhkaavasta talouden kaaostilasta. Tutkimuksen mukaan Jugoslavia on ajautunut nykyiseen epävakaaseen tilaansa sekä maan poliittisen tilanteen että Kosovon kriisin takia.

Tutkimuksesta kertoi riippumaton belgradilainen uutistoimisto Beta eilen. Tutkijat syyttivät Jugoslaviaa siitä, että maa oli jo pitkällä taloutensa alennustilassa ja joutuu "pian" uudelleen devalvaation tielle. Valuutan arvoa alennettiin viimeksi huhtikuussa. Jugoslavian dinaari on tutkijoiden mukaan yhä paineiden kohteena valuuttapulan, kaupan ja verojen alijäämän sekä Kosovon aiheuttamien kustannusten takia.

Tulokset on lähetetty myös presidentti Slobodan Milosevicille. Raportin mukaan on todennäköistä, että dinaarin arvo suhteessa Saksan markkaan laskee mustan pörssin kaupassa nykyisestä 6,4:stä noin 9:ään.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme