Mainos
Mainos

Yksitoista maata valmiina rahaliittoon

Suomi, Saksa, Ranska, Italia, ja Belgia ilmoittivat tänään täyttävänsä talous- ja rahaliitto Emun kriteerin julkisen talouden vajeesta. Jo aiemmin on selvinnyt, että myös Itävalta, Irlanti, Hollanti, Luxemburg, Portugali ja Espanja selviävät vaatimuksesta, jonka mukaan julkisen talouden vajeen on oltava alle kolme prosenttia bruttokansantuotteesta.

Talousluvut osoittivat, että Emun todennäköiset 11 jäsentä voivat vahvistaa liittymisensä rahaliittoon vappuna. Päätös edellyttää silti, että julkista velkaa koskevaa kriteeriä tulkitaan löysemmin. Vain neljä maata, eli Luxemburg, Ranska, Britannia ja Suomi täyttävät vaatimuksen, jonka mukaan julkisen velan on oltava alle 60 prosenttia BKT:sta. Sopimuksessa on takaportti, jonka mukaan laskusuunnassa oleva velka on riittävä edellytys.

Britannia julkisti myös lukunsa tänään, mutta ei ole tulossa mukaan, vaikka se Emuun pääsisikin 1,9 prosentin julkisella vajeella. Britannia vaati ja sai Maastrichtin sopimusneuvotteluissa oikeuden pysyä halutessaan rahaliiton ulkopuolella. Se ilmoitti viime syksynä, ettei se nykyisellä vaalikaudella aio lähteä mukaan. Britannian tavoin Ruotsi on jäämässä pois, vaikka sen julkisen talouden vaje oli viime vuonna vain 0,4 prosenttia. Velka vastasi 76,6 prosenttia BKT:sta.

Kreikka sitä vastoin ilmoitti, ettei se ratkaisevana vuonna 1997 selvinnyt kolmen prosentin rajasta, vaan alijäämä nousi 4 prosenttiin. Kreikka aikoo kuitenkin selvitä Emuun mukaan viimeistään vuonna 2001. Velka on laskusuunnassa, viime vuonna arviolta 108,7 prosenttia BKT:sta.

Suurella kiinnostuksella oli odotettu Saksan ja Italian tietoja, koska maan vajeen odotettiin pitkään kapuavan yli kolmen prosentin. Suurimmillaan Saksan vajeeksi odotettiin 3,5 prosenttia, mutta Liittotasavallan tilastovirasto ilmoitti Emu-kriteerien mukaiseksi vajeeksi selvästi paremman lukeman, eli 2,7 prosenttia. Italia pääsi 2,7 prosenttiin, mutta julkinen velka on edelleen korkea, 121,6 prosenttia.

Belgian tilanne on samankaltainen, vaje 2,1 prosenttia mutta velka 122,2 prosenttia. Saksan velka nousi piirun verran, 61,3 prosenttiin. Ranska ilmoitti vajeekseen tasan 3 prosenttia, ja velaksi 58 prosenttia. Hollanti oli ennusteiden mukaan ongelmaton tapaus, vaje 2 ja velka 72,7 prosenttia.

Pienet maat parhaassa vedossa

Aiemmin tällä viikolla lukunsa julkistivat Itävalta (vaje 2,5 ja velka 66 prosenttia), Espanja (2,6 ja 68,3 prosenttia), Portugali (2,5 ja 62 prosenttia). Irlanti ei julkistanut lukujaan, mutta sen vaje on ennusteiden mukaan jo muuttunut 0,4 prosentin ylijäämäksi. Velkaansa Irlanti on pienentänyt huikeaa vauhtia, ja päässyt 67 prosenttiin.

Koko joukon kummajainen on Luxemburg, jonka lukemat ovat jo kauan olleet aivan toista luokkaa kuin muilla. Viime vuonna maan julkisen talouden ylijäämä oli 1,7 ja velka 6,7 prosenttia.
(STT)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme