Mainos
Mainos

Yksityiset varustamot haluavat jäänmurtajakilpailuun mukaan

Valtion omistama Arctia Shipping ei ole etukäteen selvä voittaja, kun Liikenneviraston uuden jäänmurtajan operointi kilpailutetaan. Tarjouskilpailu kiinnostaa ainakin kahta yksityistä varustamoa.

– Meillä on vakaa aikomus olla mukana kilpailussa, kertoo Alfons Håkans -varustamon johtaja Joakim Håkans.

Myös toisen turkulaisen varustamon Meriauran toimitusjohtaja Jussi Mälkiä kertoo, että tarjouskilpailu kiinnostaa.

Sen sijaan Arctia Shippingin toimitusjohtaja Tero Vauraste ei edes lupaa, että yhtiö osallistuu tarjouskilpailuun, kun uusi alus valmistuu vuonna 2015.

– Teemme yhtiössä aikanaan päätöksen, osallistummeko tai miten osallistumme siinä vaiheessa, kun tarjouskilpailu alkaa, Vauraste sanoo.

Hänen mielestään on rusinoiden keräämistä pullasta, jos uusi toimija pääsee alalle ilman, että sen pitää huolehtia aluksen pääomakuluista.

Liikenneviraston ja Arctia Shippingin välejä pidetään kireinä. Valtio haluaa perinteisen Itämerellä toimivan jäänmurtajan. Valtionyhtiö suosii puolestaan monitoimimurtajia, joita voi vuokrata kesäisin arktisille alueille öljynporaukseen tukialuksiksi.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme