Mainos
Mainos

10.11. Johtajalle potkut - Veripalvelun hallitus jatkaa

Suomen Punainen Risti järjesti tiistai-iltana yllättäen tiedotustilaisuuden hyvin lyhyellä varoitusajalla. Järjestön hallitus oli ollut koolla. Nyt oli tullut aika ilmoittaa Veripalvelun johtajan Jukka Rautosen potkuista.

SPR:n hallitus oli lukenut tarkastusvaliokunnan raportin tilintarkastustoimisto PricewaterhouseCoopersin tekemästä Veripalvelun erityistarkastuksesta. Tarkastajat vahvistivat 45 minuuttia -ohjelman jo syyskuussa kertomat johtaja Jukka Rautosen teot. Luottokonsultille oli järjestetty miljoonien eurojen palkkioita ilman kilpailutusta ja ilman tarkkoja sopimuksia.

SPR:n hallituksen puheenjohtaja Erkki Liikanen toivoi Veripalveluun liittyvän kielteisen keskustelun loppuvan.

-Toivomme, että keskustelu päättyy ja voimme siirtyä eteenpäin, Liikanen sanoi vakavana.

Avoimuuttaan ja läpinäkyvyyttään tiedotustilaisuudessa korostanut SPR ei kuitenkaan julkistanut varsinaista tarkastusraporttia.

Myös Veripalvelun hallitus ja SPR:n pääsihteeri Kristiina Kumpula jatkavat tehtävissään, vaikka olivat pitkään tienneet Rautoseen kohdistuneista väärinkäytösepäilyistä. SPR:ssä ei kuitenkaan uskottu omaa sisäistä tarkastajaa, vaan ongelmiin puututtiin vasta syyskuisen 45 minuuttia -ohjelman jälkeen.

Katso Jussi Erosen juttu

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme