Mainos
Mainos

11.5. Yhteinen laulun kokemus

Jenni Vartiaisella on takanaan huikea vuosi.

Hänen toinen oma albuminsa Seili on pysynyt jo yli vuoden Suomen myydyimpien levyjen listalla. Seilin myötä Vartiainen sai myös ison potin musiikkialan tunnustuksia Emmoja, muun muassa vuoden naissolisti -palkinnon. Vartiainen sanoo ettei suosiota voinut aavistaa etukäteen.

- Eihän tuollaista voi ajatella villeimmissä unelmissakaan. Kyllä on ollut ihmetysten vuosi!

Laulajatar keikkaili tiiviisti koko kevään ja vetäytyy toukokuuksi omaan rauhaansa.

- Sitten pystyn taas antamaan jotakin yleisölle, hän sanoo.

Jenni Vartiaisen menestyksen takana on hänen oma luottotiiminsä, tärkeimpänä säveltäjä-tuottaja Jukka Immonen sekä kunnianhimoinen suhtauminen musiikkiin.

- Kyse on niistä kappaleista. Ihmiset kokoontuu niiden ääreen ja me koetaan se yhdessä, sanoo Vartiainen.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme