Mainos
Mainos

16.11. Romaani vaatii tyytymättömyyttä

Romaani Tunnit nosti kirjailija Michael Cunninghamin kymmenisen vuotta sitten hetkessä maailmanmaineeseen ja toi hänelle Pulitzer-palkinnon.

Cunningham sanoo, että vaikka Tunnit on hyvä kirja, sen menestys oli osin kiinni onnekkaista sattumista. Jossain raadissa istuivat juuri ne ihmiset, joihin kirja oli kolahtanut.

Sitten yksi elokuvatuottaja sattuu nappaamaan kirjan Havaijin lentokentältä matkalukemisekseen ja päättää tehdä siitä elokuvan, vaikka siinä ei ole lainkaan seksikohtauksia eikä takaa-ajoja. Pääosiin kiinnitetään Nicole Kidman, Meryl Streep ja Julianne Moore. Elokuva saa Oscareita ja romaani taas lisää hehkutusta.

Keskiluokkaiset ja rikkaat ihmiset ovat romaanien tuttuja henkilöhahmoja, sillä heillä on aikaa pohtia elämän suuria kysymyksiä. Heidän ei tarvitse miettiä, mistä he saavat ruokaa tai katon päänsä päälle ensi yöksi.

Onnellisista ihmisistä ei saa hyvää kirjaa

Maailmassa on paljon myös onnellisia, elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä, mutta heistä ei synny hyvää romaanikirjallisuutta. Romaaniin tarvitaan tyytymättömyyttä, surua tai halua muutokseen.

Lähes kaikki romaanit ovat myös valtapelejä, kuten Cunninghamin uutuus Illan tullen. Siinä harmonista avioliittoa elävän keski-ikäisen pariskunnan elämää heilauttaa vaimon nuori veli, jonka kauneudesta aviomies lumoutuu.

Michael Cunningham toimii myös Yalen yliopistossa luovan kirjoittamisen professorina. Hän ei koskaan kerro kenellekään aloittelevalle kirjailijalle, ettei tämä ole riittävän lahjakas, sillä kukaan ei voi tietää, millaisia tuloksia rankalla työnteolla saattaa syntyä.

Cunningham itse ei näe eroa vaikutteiden ja jonkun kirjailijan imitoinnin välillä. Tuskinpa kukaan kirjoittaa koko elämänsä pelkkiä Paul Auster -kopioita, jossain vaiheessa oma ääni alkaa väistämättä erottua.

Yhdysvalloissa, ja nykyisin yhä enemmän myös Euroopassa, kirjojen markkinoinnissa hyödynnetään sitaatteja muilta kirjailijoilta, joita metsästetään villisti. Cunninghamin mielestä tämä käytäntö on rasittava ja tekemässä monet kirjailijat hulluiksi. Hän ei muista, milloin olisi itse ostanut kirjan jonkun kollegaltaan poimitun kehun ansiosta.

Juuri nyt kirjailija Cunningham on kiireinen mies, koska hänelle on tarjottu monia houkuttelevia projekteja, joista on ollut mahdotonta kieltäytyä. Hän sanoo olevansa onnellinen ainakin kerran viikossa, ja se riittää hänelle.

Katso Minna Karilan juttu (45 minuuttia 16.11.2011)

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme