Mainos
Mainos

16.4. Madonna - diiva, talousnero ja perheenäiti

Madonnan taitelijan ura on kestänyt jo 26 vuotta. Maailmalla hänen levyjään on myyty yli 200 miljoona kappaletta, ja media on luonut supertähdelle diivan imagon.

45 minuuttia -ohjelman haastattelussa kovan kuoren takaa paljastuu tunteellinen perheenäiti ja neuvokas taloustaituri.

Uransa aikana Madonna on ottanut kantaa myös poliittisiin aiheisiin, kuten Irakin sotaan. Nyt poptähti puhuu nykymaailman ongelmista ja ihmisten ilon kaipuusta. Madonna kertoo, että hän on oppinut uusia elämänarvoja omilta lapsiltaan Lourdesilta ja Roccolta.

Tähti täyttää elokuussa 50 vuotta, ja samalla elämässä kääntyy uusi sivu. Neljännesvuosisadan mittainen ura Warner Musicin kanssa päättyy, ja laulajatar siirtyy Live Nation -yhtiön palvelukseen. Fanien suureksi yllätykseksi Madonna suunnittelee uutta maailmankiertuetta.

Toistaiseksi popikoni ei ole käynyt Suomessa konsertoimassa tai edes huvimatkalla, vaikka siitä onkin sinivalkoisessa mediassa huhuttu. Suomesta Madonna tietää hyvän suklaan ja muusikoita, kuten Him-yhtyeen, Daruden ja Bomfunk MC:n.

Tapasimme Madonnan Los Angelesissa.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme