Mainos
Mainos

16.5. Kaksi kuukautta palkatta rakennuksella

Virolaiset työntekijät huhkivat tänäkin kesänä suomalaisilla rakennustyömailla. Rakennusliiton ammattilaiset kuulevat virolaisten urakoista Suomessa ikäviä tarinoita. Eräs mies palkattiin Virosta töihin Suomen Ouluun.

- Firma otti töihin ja mies teki muurausta kaksi kuukautta. Sitten miehelle sanottiin, että työt loppuvat, mene kotiin, maksetaan sitten, kertoo Kalev Liibert, Rakennusliiton edustaja Virossa.

Tarinalla ei ollut onnellista loppua. Mies ei koskaan saanut palkkaa parin kuukauden pestistään. Lopulta hän tuli tapaamaan Liibertiä toimistolle.

Moni virolainen saapuu Suomeen jonkun tutun suositeltua hyvää työpaikkaa. Jos palkka jää saamatta tai sitä saa liian vähän, useimmat kärsivät tappion nahoissaan ja palaavat kotimaahansa.

Liibert yrittääkin saada maanmiehiään puuttumaan palkkaepäselvyyksiin nykyistä rohkeammin. Puuttumista estää se, että työnantaja saa yhden alipalkatun korvattua helposti toisella.

- Jos tulee joku ongelma, siinä tulee aina esille se, että työnantaja sanoo, että "jos sinä et halua, sinä menet kotiin. Otetaan joku toinen kaveri" , Liibert kertoo.

Katso Elisa Tikkasen juttu (45 minuuttia 16.5.2012)

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme