Mainos
Mainos

17.1. Kun pyörät pysähtyvät

-Ennen kaikkea luulen, että vika on ihmisten asenteissa.

Näin tiivistää 34-vuotias Ilona Björklund, joka on istunut pyörätuolissa puolet iästään.

Ilonan lause tulee mieleen kaupunkikierroksen aikana, joka tyssää kerran toisensa jälkeen kauppojen ulkopuolelle. Liikuntaesteinen voi ihailla hauskan sisustusliikkeen tavaroita vain ikkunoista käsin.

Antti Moilainen, 52, puolestaan kertoo kuinka ikävää on takoa apteekin ikkunaa ulkopuolelta, jotta saisi ostetuksi särkylääkettä. Erityisen ikävää se on, kun ulkona sataa vettä.

Monessa paikassa pääsy liikkeeseen saataisiin helposti aikaan nikkaroimalla portaisiin luiska. Ei kuitenkaan millaista vain. Suurin osa Helsingin keskustasta löytämistämme luiskista on niin kutsuttuja tappoluiskia.

Tämä on pyörätuolilla liikkuvan arkea. Kuten myös se, että ainoa pääsy ravintolaan kulkee tavarahissin ja keittiön kautta, invavessoista on tehty varastoja tai yökerhossa kielletään tanssi paloturvallisuussyistä.

Pyörät pysähtyvät myös kolmekymppisten Minna Parjon ja Hanna Turusen lykkiessä lastenvaunuja. Hannan kaksosrattaat eivät mahdu kahvilan ovesta sisään saati Kelan toimistoon.

Pyörätuolilla liikkuvat kertovat vammaisvihaajista, mutta outojen vihanpurkausten kohteeksi joutuvat myös nuoret äidit.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme