Mainos
Mainos

17.2. Ideapark syntyi kaavakeplottelulla

Lempäälän kunnanjohtaja myhäilee tyytyväisenä. Neljä vuotta sitten avattu Ideapark on täyttänyt odotukset.

-Se on tuonut työpaikkoja ja kiinteistöveroja. Olemme laskeneet, että pääsemme omien investointiemme jälkeen pian plussan puolelle, kuvailee kunnanjohtaja Olli Viitasaari.

Liikemies Toivo Sukarin ostoskeskus nousi aikanaan Lempäälässä paikkaan, johon sillä nykyisin tuskin olisi asiaa.

Kauppojen sijainnin säätelyssä keskeistä on, että ostoskeskukset eivät kuulu pelloille, vaan asutuksen yhteyteen.

Viiden kilometrin säteellä Ideaparkista asuu noin 10 000 ihmistä. Samaa kokoluokkaa olevan Espoon Sellon lähistöllä on noin 170 000 asukasta.

Miten ensimmäinen Ideapark ylipäätään oli mahdollinen?

45 minuuttia selvitti, millaisella kaava- ja rakennuslupakikkailulla Lempäälä aikoinaan sai Ideaparkinsa.

Ideaparkit jäissä

Viranomaisten ote kauppakeskushankkeista on tiukentunut. Myös Pieksämäen, Vihdin ja Kiimingin Ideapark-hankkeet ovat jumissa kaavoituspulmien kanssa.

-Lainsäädännöllisesti kysymys on yksinkertaisesti siitä, että ne ovat olemassaolevien kaavojen vastaisia, selittää asuntoministeri Jan Vapaavuori.

Sukari syyttää Ideaparkien takkuamisesta asuntoministeri Vapaavuorta.

-Kyllä tämä on yhden miehen show, vähän niin kuin Sukarin ja Vapaavuoren välinen kädenvääntö.

Vapaavuori kiistää väitteen.

-Kaikkiin hankkeisiin suhtaudutaan lainsäädännön mukaisesti riippumatta siitä, keitä niiden takana on.

Lue myös mtv3.fi-uutissivuilta:

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme