Mainos
Mainos

18.5. Rauhallinen ja niukka elämä Oskarin paratiisi

Kaksikymmenvuotias kirkkonummelainen musiikin opiskelija Axel Ehnström on kylmähermoinen nuorukainen. Vielä vähän aikaa sitten hän ei ollut heittänyt ainuttakaan keikkaa - pieniä kaverijuhlia lukuunottamatta. Viime lauantaina hän seisoi koko Euroopan tuijotettavana euroviisujen finaalissa - ja hoiti asiansa tyynesti hymyillen.

- Tämä kaikki tullut niin nopeasti, että antaa mennä vaan. Otetaan huumorilla vastaan se mitä vastaan tulee, toteaa Axel - siis Paradise Oskar.

Suomeen paluun jälkeen alkoi hurja mediarumba, jota 45 minuuttia -ohjelma seurasi. Lopulta päädyimme tekemään haastattelua Axelin pienen pieneen opiskelija-asuntoon, johon hän piiloutuu tyytyväisenä.

- Olen kestänyt tämän hulinan mielestäni hyvin, mutta olen myös mielelläni yksin ja rauhoitun. Haluan kirjoittaa uusia lauluja ja kehittyä muusikkona.

Kiltteydellä siunattu Paradise Oskar nauraa "köyhä poika" -lehtiotsikoille.

- Olen todella rikas, koska olen saanut elää onnellisen lapsuuden ja viime viikkojen kokemukset ovat olleet hienoja. Mutta en kaipaa rahaa, jolla saisi ostella mitä huvittaa. Niukka opiskelijaelämä sopii minulle nyt oikein hyvin.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme