Mainos
Mainos

19.12. Sahelin ruokakriisi ei ole ohi

Saharan eteläpuolella Afrikassa sijaitsee Sahelin alue, jonka asukkaat ovat kärsineet pitkän kuivuuden aiheuttamasta vaikeasta ruokakriisistä. Alueen yhdeksässä maassa oli keväällä yli miljoona lasta hengenvaarassa vakavan aliravitsemuksen takia. Vähäisten sateiden takia sadot olivat jääneet pieniksi ja ruoan hinta oli noussut merkittävästi.

Kuivuus tappoi myös paljon karjaa. Avustusjärjestöt yrittivät saada muun maailman tajuamaan, että tässä hitaasti kehittyvässä katastrofissa ulkopuolista apua annettaisiin ennen kuin se on liian myöhäistä.

45 minuuttia kävi huhitkuussa katsomassa, miten kriittinen tilanne on kolmen ja puolen miljoonan asukkaan Mauritaniassa. Siellä ei ollut satanut yli vuoteen. Ihmiset ja eläimet yrittivät sinnitellä hengissä toivoen, että sateet vihdoin tulisivat kesällä.

Tapasimme nelivuotiaan Safian, jonka perheessä oli ruokaa jäljellä enää pariksi viikoksi. Äiti yritti selvitä yksin kymmenen lapsensa kanssa, sillä isä oli lähtenyt jo kuukausia sitten kauas töihin eikä hänestä oltu kuultu pitkään aikaan mitään. Äiti ja kuukauden ikäinen vauva olivat heikossa kunnossa.

Mitä kuuluu Safialle nyt? Tuliko sadekausi tänä vuonna, ja onko isä tullut kotiin?

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme