Mainos
Mainos

19.4. Omakotitalo romahdusvaarassa

Suomi kohisee hallien ja varastorakennusten romahtavista katoista.

Samanlaisten ongelmien kanssa eletään myös pientaloissa, usein asukkaiden tietämättä.

Suodenniemeläisen Niemi-Aronojan perheen unelma omasta talosta hiipui hiljaa kymmenvuotisessa taistelussa rakennusvirheitä vastaan. Niitä paljastui yksi toisensa jälkeen.

Lopullinen pommi putosi viime kesänä: kodista oli pakko lähteä, koska koko talo uhkasi romahtaa.

Yhdeksänkymmentäluvun alussa rakennetun talon runko osoittautui kyhäelmäksi, josta puuttuvat kunnolliset kantavat rakenteet.

Liian monen koulu ei suju Saksassa

Mitä tehdä, kun kouluopetus on käytännössä mahdotonta luokassa vallitsevan kaaoksen ja väkivallan takia?

Tätä kysytään Saksassa sen jälkeen kun berliiniläiskoulun opettajat esittivät hätähuutonsa: Kukaan ei kohta opi mitään, kun luokissa vain melutaan ja tapellaan.

Monilla ongelmakoulujen oppilaista on maahanmuuttajatausta, ja levottomuudet todistavat etteivät he ole sopeutuneet saksalaiseen yhteiskuntaan. Se ei puolestaan ole tehnyt kylliksi poistaakseen eri kulttuurien välisiä raja-aitoja. Syrjäytymisvaarassa ovat myös ne saksalaistaustaiset oppilaat, joiden koti on köyhä ja vähävirikkeinen.

Tekijänoikeussyistä tämä juttu ei ole nähtävissä Netti-tv:ssä.

Kiekkohuuma hullaannutti Porin

Porin Ässien faneja on kehuttu joukkueensa vahvasta kannustamisesta. Toisessa finaalipelissa faneille satoi mannaa, kun Ässät voitti jatkoajalla puolustaja Jesse Saarisen maalilla.

Kiekkohuuma näkyy ja kuuluu Porissa. Miesten hiusmuoti on muuttunut irokeesivaltaiseksi ja pelipaitaisia faneja parveilee kaupungilla.

Me lähdimme mukaan aistimaan tunnelmia. Mitä tapahtui ennen ottelua, millaista oli meno jäähallin hornankattilassa ja miltä tuntui fanien autuus unelmapelin jälkeen?

Kuinka paino putoaa?

Onko sinulla mielestäsi ylipainoa? Entä millaista apua olet hakenut laihtuaksesi? Ja mikä keino on tepsinyt?

Yli 1300 suomalaista vastasi näihin kysymyksiin MTV:n uutisten selvityksessä, joka tehtiin maalis-huhtikuussa.

Kerromme kyselyn mielenkiintoiset tulokset ja painonsa kanssa kamppailevien ihmisten kokemuksia.

Käymme esimerkiksi SDP:n puoluetoimistossa, jonka työntekijät ovat aloittaneet yhteisen laihdutusprojektin.

Kun susi syö lemmikin

Sudet tappoivat nälkäänsä viime vuonna kymmeniä koiria. Niistä suuri osa oli arvokkaita metsästyskoiria, mutta moni ihminen menetti myös rakkaan lemmikin ja perheenjäsenen suden suuhun.

Hukat ovat saalistaneet koiria laajalla alueella, joka ulottuu Kainuusta Hämeeseen. Kaikki tapaukset eivät edes tule viranomaisten tietoon, koska omistajat salaavat koiravahinkoja. Lemmikkinsä menettäneet ihmiset haluavat monesti kärsiä surunsa yksin.

Roman Schatzin narsismi kukkii

Saksassa syntynyt ja sittemmin Suomeen asettunut tv-kasvo ja kirjailija Roman Schatz on noussut täällä vauhdilla otsikoihin.

Hän on hakeutunut valokeilaan tietoisesti ärsyttämällä, kerskailemalla ja laukomalla totuuksia suomalaisista.

Uutta, omaelämäkerrallista kirjaansa "Rakasta minut!" Schatz värittää milläpä muulla kuin seksillä, koska taitava mediapersoona tietää mikä myy.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme