Mainos
Mainos

2.11. Bisneslääkärit veronmaksajan lompakolla

Kilpailu potilaista ja heidän kauttaan julkisesta rahasta käy kiivaampana kuin koskaan.

Noin puolet sairaalalääkäreistä toimii kaksoisroolissa, sekä virkalääkäreinä julkisella puolella että yrittäjinä yksityisvastaanotoilla ja -sairaaloissa.

Puurot ja vellit menevät sekaisin, kun lääkärit virkatyönään ostavat yksityispuolen palveluja yrityksiltä, joita he itse omistavat.

Alkoholin tappava alennusmyynti

Väkevien juomien ja oluen hinnanalennus on nostanut suomalaisten alkoholinkulutuksen lähelle 11 litraa sataprosenttista alkoholia vuodessa henkeä kohti.

Juomisen lisääntyminen vei viime vuonna hautaan yli kolmesataa työikäistä miestä enemmän kuin edellisvuonna. Lisäys on 20 prosenttia.

Jonot A-klinikoille pitenevät, ja katkaisuhoitoon tulee entistä huonokuntoisempia asiakkaita.

Uusi elämä oppimishäiriöiselle

Kuusivuotias Teemu ja 19-vuotias Minna kärsivät oppimishäiriöistä. Tietyt varhaislapsuuden primitiivirefleksit eivät olleet poistuneet, ja ne haittasivat oppimista.

Teemu ja Minna saivat avun sensomotorisista liikeharjoituksista ja kuulonmuokkauksesta.

Kuntoutus tehosi, ja hiljaisesta Teemusta tuli kavereiden suosikki. Minnan kouluopinnot ovat puolestaan alkaneet sujua.

Lisätietoa sensomotorisesta kuntoutuksesta www.pekuoy.fi

Kun menneisyys ei päästä irti

Uutuuselokuva A History of Violence kyseenalaistaa mukavalta vaikuttavan miehen todellisen luonteen.

Filmi kertoo pikkukaupungin kahvilanpitäjästä, perheenisästä, jonka henkeä gangsterit saapuvat uhkaamaan.

Elokuvavieraamme, rikostoimittaja Jarkko Sipilä muistuttaa, että väkivaltarikosten uhreilla on yleensä itselläänkin rikollinen tausta...

Värttinä ja Sormusten Herra

Värttinä on kulkenut pitkän tien Rääkkylästä maailmanmusiikin kärkeen.

Helmikuussa 2006 saa Torontossa maailmanensi-iltansa Taru sormusten herrasta -produktio, jonka budjetti on 23 miljoonaa dollaria.

Teoksen musiikki on syntynyt yhteistyönä Värttinän ja intialaisen A. R. Rahmanin kesken.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme