Mainos
Mainos

20.2. Särmän arviot

Irina: Askeleita

Irina julkaisee uuden albumin neljän vuoden tauon jälkeen. Irinalla on aina ollut erittäin arvostettu ja tiukasti soittava keikkabändi. Nyt yhtyeen jäsenet ovat kunnostautuneet myös uuden Askeleita -albumin laulujen kirjoittamisessa yhdessä Irinan kanssa.

Levy on tuotettu ja sovitettu koko bändin voimin ja se kuuluu. Yhteissoitto on kohdallaan. Erityisesti JanneKasurisen ja Miika Collianderin mielikuvituksellinen kitarointi on levyllä positiivista kuunneltavaa. Irina tulkitsee laulut varmalla kokemuksella ja tutuilla maneereilla. Laulujen tekstit ovat alakuloisia. Niissä pohditaan kaipuuta ja ihmissuhteita melko tavanomaisin sanakääntein.

Askeleita -albumi on tasaisen varma suoritus monilta osin. Modernista tuotannosta, tyylikkäästä soitosta ja intensiivisestä tulkinnasta huolimatta, levyn kokonaisuus jää jotenkin etäiseksi.

Mikko Harjunpää

Tähdet: ***

Aku Louhimies: 8-pallo

Aku Louhimiehen 8-pallo pläjäyttää täyslaidallisen ahdistusta valkokankaalle. Vankilasta vapautuva Pike vauvoineen on aloittamassa uutta, raitista elämää. Päihdetokkurainen vanha kaveriporukka ja vangin stigma eivät helpota sopeutumista yhteiskuntaan. Poliiseilla on omat ongelmansa ja angstinsa.

Louhimiehen Vuosaarta ja nyt 8-palloa katsellessa tuntuu kuin katselisi muunnelmia nerokkaasta Pahasta maasta. Rikokset, väkivalta, naiminen, narkkaaminen ja tappaminen kuljettavat taas henkilöhahmoja. Eivätkä toisten tunteet tai henki ole loppupeleissä minkään arvoisia. Marko Kilven rikosromaani on muuttunut eheäksi tarinaksi. Elokuvan henkilöhahmot ovat haavoittuneita ja pelottavia, joskus molempia samaan aikaan.

Väkivallan uhka on elokuvissa huomattavasti kiehtovampaa ja ahdistavampaa kuin itse väkivallan esittäminen. 8-pallossa väkivaltaa saadaan niin suuri annos, että katsomisesta tulee yksinomaan epämiellyttävää, vaikka lopussa pilkahteleekin armollista valoa.

Minna Karila

Tähdet: ***

Anu Silfverberg: Äitikortti

Anu Silfverbergin esseekokoelma Äitikortti kertoo kirjoittajan matkasta äitiyteen. Mutta ei sillä tavanomaisella voi-hellanlettas tai vastavuoroisesti ahdistuin-kerrassaan -tavalla.

Äitikortti kertoo äitiydestä henkilökohtaisena ja yhteyskunnallisena tilana. Se on poliittinen teos, joka käsittelee kokoonsa nähden suuren määrän suuria asioita. Myös suuria tunteita.

Äitikortti pohtii ihmisen lisääntymistä Suomessa juuri nyt: lainsäädännön, ihmisten mielikuvien, vallitsevien tapojen ja kirjoittajan kokemusten pohjalta.

Kirja tarkkailee lasta äidin ja isän elinympäristössä: niin tietyn äidin ja isän lapsena kuin yhteiskunnan jäsenenä. Kirjoittaja samaistuu äidin rooleihin, mutta myös irtisanoutuu jyrkästi vallitsevista käsityksistä ja käytännöistä.

- Ihmisen lisääntymisessä on jotain, mikä liittyy sukupuoliseen ja sukupolviseen kokemukseen tarkemmin kuin mikään muu. Ja vaikka se pohjaa biologiaan, se liittyy ennen kaikkea kulttuuriin, aikaan, yhteiskuntaan ja ihmisten välisiin suhteisiin, Silfverberg kirjoittaa.

Äitikortti on väitteissään rohkea ja suorapuheinen. Se haluaa herättää keskustelua. Samalla se on kovin intiimi ja koskettava. Hieno lukukokemus.

Jaana Semeri

Tähdet: ****

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme