Mainos
Mainos

20.4. Idols-tähtien tukijoukot

Peacock-teatterissa alkaa olla tungosta jo puolitoista tuntia ennen tv-lähetyksen alkua.

Lämpiössä kiemurtelee kaksi pitkää jonoa, joissa yleisö odottaa pääsyä saliin jännittämään Idols-kisaa.

Mukana on paljon kouluikäisiä lapsia ja nuoria, moni heistä kantaa fanihuvia tai kannustusplakaattia.

Sivummalla hälinästä istuu yhden kisaajan, Ali Elkharamin äiti, kolme veljeä, avovaimo ja bändikavereita. He vaikuttavat yllättävän rauhallisilta, vaikka yksi laulajista putoaa tänään kilpailusta.

- Tosi hyvät fiilikset, kuvailee Ali Elkharamin avovaimo Laura Martinez. Hän kertoo, ettei miestä ole viimeaikoina paljon näkynyt kotona eikä hän siksi ole päässyt kuulemaan tämän harjoittelua.

- Todennäköisesti tulee ihan hyvä setti, Martinez arvioi. - Mä tiedän miltä ne kuulostavat Alin suusta laulettuina.

- Parhaamme mukaan huudetaan ja tsempataan ennen esitystä, kertoo bändikaveri Joakim Sohkanen.

Kun katsojat istuvat jo paikoillaan, laulajat hyppäävät vielä lavalta halaamaan omat tukijoukkonsa.

45 minuuttia oli sunnuntaina seuraamassa Idols-laulajien perheiden tunnelmia tiiviissä kisassa.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme