Mainos
Mainos

2010 Lumilapio-palkinto Nova Group -paljastukset

Tutkivan journalismin yhdistys on jakanut vuotuiset Lumilapio-palkinnot vuoden 2009 parhaista tutkivista jutuista.

Lumilapio-palkinnon saivat Salla Vuorikoski, Raija Kantomaa ja Jussi Eronen tutkivasta työstä, joka koski viime eduskuntavaalien suurinta rahoittajaa Nova Group -yhtiötä.

MTV3:n uutis- ja ajankohtaistoimituksen työryhmän paljastukset Novan pimitetyistä jättituista käynnistivät kesäkuussa suomalaisen vaalirahakeskustelun toisen aallon.

Lumilapion saivat myös YLE A-studion Tiina Salumäki ja Annukka Roininen Destiaa koskevista jutuista.

A-studion Destia-jutut ovat tyylipuhdas journalistinen paljastus vakavista väärinkäytöksistä, joihin yhtiön hallitus ei puuttunut. Paljastukset johtivat toimitusjohtajan eroon.

Outi Salovaara Etelä-Saimaa -lehdestä palkittiin Fly Lappeenranta- ja lentoliikenneuutisoinnista.

Salovaaran juttusarja paljastaa, miten kunta käyttää salaa veronmaksajien rahoja talouslamaan vedoten. Yhdistys pitää sitä valtakunnantasoisena tutkivana journalismina paikallisesta aiheesta.

Jääraappa lakisivustosta

Lisäksi yhdistys antoi Jääraappa-palkinnon Jyväskylän yliopiston erikoistutkija Heikki Kuutille työryhmineen Julkisuuslaki-sivuston suunnittelusta ja toteuttamisesta. Sivusto auttaa ja kannustaa toimittajia hyödyntämään tehokkaasti viranomaislähteitä ja tietokantoja.

Ehdotettujen tutkivien juttujen taso oli erittäin kova jo toista vuotta peräkkäin. Yhdistys esittää kuitenkin huolensa työtahdin kiristymisen vaikutuksista toimittajien työn laatuun ja mahdollisuuksiin tehdä yhteiskunnallisesti välttämätöntä tutkivaa työtä.

- Parhaimmillaan tutkivat toimittajat kaivavat esille tapauksia vallan ja rahan väärinkäytöstä, siis yhteiskunnallisesti tärkeistä asioista, joista yleisöllä on oikeus tietää, sanoi yhdistyksen puheenjohtaja MinnaKnus-Galán palkintopuheessaan.

- Pitäisi uskaltaa panostaa yhä enemmän tutkivaan journalismiin myös ylemmällä tasolla. Tutkiva toimitustyö ei saa olla riippuvaista vain yksittäisen toimittajan intresseistä, Knus-Galán muistutti.

  • MTV3:n vaalirahapaljastuksia
  • Nova Groupin johtajissa neljä petosmiestä 30.5.2008
  • Nova Group pyrkii yrityssaneeraukseen 19.11.2008
  • Vaalirahoittaja panosti luksukseen velkojien kustannuksella 26.11.2008
  • Vaalirahoittaja maksoi Ilkka Kanervan syntymäpäiväjuhlia 26.11.2008
  • Nova Groupille moitteet poliitikkojen tukemisesta 6.2.2009
  • Vaalirahoittajayhtiön yrityssaneeraus poikki - velat vain paisuvat 8.6.2009
  • Kohuliikemies otti yli 700 000 euroa vaalirahoitusyhtiön kassasta 9.6.2009
  • Uusi vaalirahaskandaali: Keskusta pimitti jättituen 11.6.2009
  • Nova Groupin tuki poliitikoille rajusti luultua suurempaa 11.6.2009
  • Nova-Merisalo kestitsi Väyrystä 9.7.2009
  • Nova Groupilta iso lahjoitus poliitikkojen luotsaamalle koululle 23.7.2009
  • Merisalolla ja Kanervalla viski-ilta juuri ennen kohusyntymäpäiviä 17.9.2009
  • Nova Group kestitsi kansanedustajia Lapin-matkoilla 4.11.2009
  • Poliisi epäilee Tiuraa lahjusrikoksesta 2.12.2009
  • Jussi Erosen blogi: Totuus vaalirahakohun synnystä 6.7.2009
Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme