Mainos
Mainos

21.1. Hajasijoituskeskustelu kiehui yli

45 minuuttia julkisti viime viikolla virkamiessuunnitelman, jonka mukaan jopa 8000 valtion työpaikkaa siirrettäisiin Helsingin seudulta maakuntiin muutamassa vuodessa.

Juttu sai aikaan myrskyn. Poliitikot haukkuivat hajasijoituksen valmistelun lyttyyn vain muutamaa päivää ennen suunnitelman valmistumista.

Miten kaikki tapahtui? Kuka tunaroi, kuka haukkui kenet ja kuka pelasi monilla korteilla?

Jutun pohjana oleva hajasijoituslista löytyy osoitteesta www.mtv3.fi/hajasijoitus.

Sulakaa läskit, sulakaa

Paino on päivän puheenaihe. Ruotsalainen Jenny Dahlberg on kirjoittanut kirjan läskistä. Hän perää oikeutta olla oma lihava itsensä. Silti Dahlberg sanoo, että on työlästä olla paksu.

Suomalaispsykologi kehottaa naisia unohtamaan laihdutuskuurit ja hyväksymään itsensä kokoon katsomatta. Sen jälkeen on jopa mahdollista, että paino putoaa.

Kolme miljoonaa huokausta

-

Kela korvaa vuosittain lähes kolme miljoonaa masennuspäivää. Näiden ihmisten joukossa on monia, joilta tavalliset elämän vastoinkäymiset, kuten työttömyys tai avioero on vienyt elämänhalun.

Vähävoimaisia, elämäänsä väsyneitä ihmisiä voisi auttaa helpostikin, mutta tiedosta ja ammattilaisista on pulaa. Terapiapalveluja on ollut tarjota vain vakavimmin oirehtiville, eikä terapiakaan paranna ketään takuuvarmasti. Se auttaa vain, jos osuu kohdalleen.


Lähetyksen muita aiheita:

Pimeä työvoima kaappaa markkinoita. Filosofian tohtori Kirsti Manninen kirjoittaa viihdettä naisille.

.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme