Mainos
Mainos

21.1. Mannerheim-elokuva ei patsastele

Suomen elokuvahistorian suurimman hankkeen valmistelut ovat täydessä vauhdissa.

Mannerheim-elokuvan kuvaukset alkavat Joensuun tienoilla maaliskuussa, mutta esimerkiksi puvustusta on tehty jo kuukausikaupalla. Pukuja onkin elokuvassa ennätysmäärä - 3800 - iso osa niistä on eri aikakausien sotilasunivormuja.

Renny Harlin Mannerheim-elokuvan puvustossa

Elokuvan budjetti on 10 miljoonaa euroa, ja tekijöiden ydinryhmässä on noin 200 henkilöä. Kaikkine avustajineen leffassa on mukana tuhansia ihmisiä. Mannerheimin roolissa nähdään näyttelijä Mikko Nousiainen.

-Olen nyt tekemässä haaveitteni elokuvaa, sillä Mannerheim hahmona on aina kiehtonut minua, sanoo ohjaaja Renny Harlin.

Harlin sanoo 45minuuttia -ohjelman haastattelussa, että mitään sankarimyyttiä tai patsaskuvaa ei olla tekemässä, vaan tärkeää on luoda todellinen kuva Mannerheimistä - myös synkkine puolineen.

-Hänhän hylkäsi perheensä, vaimonsa ja lapsensa, mikä oli tapahtunut myös hänelle nuorena, ohjaaja kertoo.

Renny Harlin on ulkomailla menestynein suomalaisohjaaja Aki Kaurismäen ohella. Toiminta- ja jännityselokuvia on syntynyt Hollywoodissa kaikkiaan 15.

-Valitsin tietoisesti action-ohjaajan tien, koska se vaikutti minulle kaikista osuvimmalta. Mutta aina siellä taustalla on kytenyt halu päästä tekemään vakavampaa draamaa. Mannerheim tarjoaa siihen nyt mahdollisuuden.

-Hollywoodissa kilpailu ja elämä on selvästi koventunut. Elokuvia tehdään vähemmän, ja tekijöitä on tarjolla enemmän. Hollywood on yhdenlainen makkaratehdas, josta tulee sitä samaa makkaraa koko ajan. Yritetään ratsastaa menneellä maineella, Harlin kertoo.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme