Mainos
Mainos

21.12. Kiista kehitysvammaisten kohtelusta

Vantaalla toimii pieni ja kodikkaan näköinen kehitysvammaisten ryhmäkoti. Pari vuotta sitten valmistuneen asuntolan ovat ideoineet ja rakennuttaneet asukkaiden vanhemmat. He ovat myös pestanneet ryhmäkodin työntekijät. Idyllinen malli ei ole kuitenkaan toiminut odotusten mukaan.

Kahden asukkaan äidit Aira Kasanko ja Sinikka Elonen kertovat lastensa huonosta kohtelusta.

Kasanko on muun muassa yrittänyt estää henkilökuntaa lukitsemasta aikuista poikaansa tämän makuuhuoneeseen.

- Hän ei oikein nuku siellä ja soittelee sitten tuttaville puolenyön jälkeen, Kasanko sanoo. Poikaa on äidin mukaan myös suljettu pois asukkaiden yhteisiltä retkiltä.

Sinikka Elosen aikuinen tytär on kärsinyt yksityisyyden puutteesta ja mustamaalauksesta.

Ryhmäkodin vastaava ohjaaja Piia Poutiainen puolustaa henkilökuntaa.

- Toimintatavat ovat meillä täysin asialliset, mutta kaikki eivät välttämättä niihin sopeudu, sanoo Poutiainen.

Vanhempien mielestä ryhmäkodin ongelmista ei ole pystytty avoimesti puhumaan. Nyt niitä ratkotaan oikeudessa ja aluehallintovirastossa.

Katso Marja Juonalan juttu (45 minuuttia 21.12.2011)

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme