Mainos
Mainos

21.2. Roi näyttelee joulupukin kaveria

Joistakin ihmisistä näkee, että heillä on jo pienestä pitäen synnynnäinen halu ja kyky esiintyä. Yksi tämän lahjan saanut on kuusivuotias Roi. Hän viihdyttää lähipiiriään esityksillään ja roolileikeillään. Lisäksi Roi tekee mallintöitä.

Tämä valloittava poika ei pelkää kameraa. Hän on jo saanut ensimmäisen, pienen elokuvaroolinsakin, kun hänet valittiin näyttelemään joulupukin parasta kaveria parhaillaan kuvattavassa elokuvassa. Se kertoo joulupukin lapsuudesta.

Kävimme Utsjoella tapaamassa Roita elokuvanteon tiimellyksessä.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme