Mainos
Mainos

21.3. Suuri journalistipalkinto

Hyvää journalismia edistämään perustettu kustannustalo Bonnierin Suuri journalistipalkinto jaettiin nyt kuudennen kerran.

Tunnustukset kolmessa eri kategoriassa myönnettiin merkittävästä journalistisesta teosta vuoden 2006 aikana.

Palkintoluokkia on kolme: Vuoden juttu, Vuoden journalisti ja Vuoden journalistinen uudistus.

MTV:n uutistoimituksen tuottamassa juhlagaalassa palkinnot jakoivat Bonnierin toimitusjohtaja Bengt Braun ja palkintolautakunnan puheenjohtaja, MTV:n uutisten vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila.

Juhlagaalan juonsivat Ripsa Koskinen-Papunen ja Keijo Leppänen, ja illan musiikillisesta annista vastasivat viulisti Pekka Kuusisto ja harmonikkataitelija Johanna Juhola.

Vuoden juttu: Bakusta Pekingiin

Vuoden juttuna palkittiin toimittaja Matti Kuuselan ja kuvaaja Raine Lehtorannan juttusarja Bakusta Pekingiin, matkasta Aasian halki samaa reittiä pitkin kuin C.G. Mannerheim sata vuotta sitten.

Aamulehden jouluna 2006 julkaistun erikoispainoksen sivuilla vaikuttivat erityisesti mielenkiintoiset tekstit ja upea kuvitus alueilta, jotka yleensä jäävät uutisvirtojen ulkopuolelle.

Juttusarjan ideoinnissa mukana muun muassa Aamulehden päätoimittaja Matti Apunen, mutta sen toteuttaminen vaati parivaljakolta monenlaista luovuutta - esimerkiksi viisumiviranomaisten huijaamista.

-Maailmassa on asioita, jotka pitää julkistaa, ja silloin täytyy käyttää kaikkia keinoja hyväkseen, totesi kuvaaja Raine Lehtoranta.

Seuraava juttusarja on suunnitteilla Etelä-Amerikkaan, Amazonas-virtaa päästä päähän.

-Päätoimittaja Apunen ei kuitenkaan tiedä siitä vielä mitään, kertoi toimittaja Matti Kuusela.

Vuoden journalistinen uudistus: HBL:n viikkoliite Volt

Vuoden journalistisena uudistuksena palkittiin Hufvudstadsbladetin viikkoliite Volt, ainoa ruotsinkielinen aikakauslehti Suomessa.

Formaatti on luonut uusia mahdollisuuksia laadukkaille reportaaseille ja henkilöjutuille sekä korkeatasoiselle kuvajournalismille.

Palkinnon otti vastaan päätoimittaja Barbro Teir.

-Yllätyksiä pitää tarjota koko ajan ja pitää elää niiden aiheiden ja ihmisten kanssa, joista kirjoitetaan. Volt-lehden ihmisläheisyys on kuitenkin se ydin joka pysyy, sanoi Teir

Vuoden journalisti: Kati Juurus

Yleisradion MOT-toimituksessa työskentelevä Kati Juurus tekee jatkuvasti laadukasta, oivaltavaa ja jopa ainutlaatuista tutkivaa journalismia.

Aiheet ovat sisällöllisesti painavia ja käsittelytavat katseluun houkuttelevia.

Hyvästä kirjoittajasta on kypsynyt taitava tarinankertoja myös televisioon.

-En ensisijaisesti ajattele olevani yhteiskunnallinen vaikuttaja, mutta toki pyrin nostamaan esiin mielestäni merkityksellisiä aiheita. Jos niillä on jotakin vaikutusta, niin sitä parempi, sanoi Kati Juurus.

Juttujen aiheiden täytyy kiinnostaa häntä itseään, sanoi Juurus. -Olen sen verran tavallinen ihminen, että kuvittelen että jos aihe kiinnostaa minua, se kiinnostaa myös muita ihmisiä.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme