Mainos
Mainos

23.1. EU tiukentaa ulkorajojen valvontaa

Yhtenäisen rajavalvontajärjestelmän avulla on tarkoitus muun muassa vähentää EU:hun pyrkivien hukkumiskuolemia Välimerellä. Tavoitteena on myös ehkäistä valtioiden rajat ylittävää rikollisuutta, kuten ihmiskauppaa ja huumeiden salakuljetusta.

Järjestelmässä jäsenvaltioiden rajavalvonnasta vastaavat viranomaiset vaihtavat tietoja keskenään ja tekevät tiivistä yhteistyötä EU:n rajaturvallisuusviraston Frontexin kanssa.

Uuteen teknologiaan perustuvilla rajatarkastuksilla pyritään lisäksi saamaan Euroopan ulkopuolelta saapuvien tulemisista ja menemisistä entistä tarkempaa tietoa.

Erityisesti Turkin ja Kreikan välinen maaraja sekä Välimeren alue ovat olleet pitkään laittoman maahantulon pääväyliä Euroopassa. Uusimpien tilastojen mukaan luvaton siirtolaisuus näillä reiteillä on kuitenkin vähentynyt.

EU aikoo hyödyntää rajavalvonnassa muun muassa miehittämättömiä lentolaitteita, satelliitteja ja sensoreja. Suomen itäraja on Schengen-alueen ulkoraja, ja myös Rajavartiolaitos pohtii parhaillaan miehittämättömien lentolaitteiden käyttöönottoa rajavalvonnassa.

Kriitikoiden mukaan Eurooppa on rakentamassa itsestään elektronista linnaketta, jonne ulkopuolisten on entistä vaikeampi tulla. Miljardeja euroja maksavien rajavalvontajärjestelmien mielekkyyttä ihmetellään muutenkin tiukassa taloustilanteessa.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme