Mainos
Mainos

25.2. Työttömät töihin Paltamossa

Paltamon kunta Kainuussa ei lannistu työttömyyden ja taantuman edessä. Neljäntuhannen asukkaan Paltamossa on aloitettu projekti, jolla on suuri tavoite.

Kaikille kunnan työttömille järjestetään töitä. Ihmisiä ei pidä makuuttaa kotonaan nostamassa korvauksia, ajattelevat kunnan päättäjät.

Tämä voi äkkipäätään herättää mielikuvia risusavotoista ja ties mistä nöyryyttävistä pakkotöistä. Lähtökohta on kuitenkin aivan päinvastainen. Kuntaan on perustettu työllistämisyhdistys, jossa haastattelujen avulla kartoitetaan työttömän kunto sekä ammattitaito. Sitten etsitään sopivaa työtä, vaikka muutamaksi tunniksi päivässä.

Jokaista kohdellaan yksilönä - ja tärkeintä on päästä kiinni tavalliseen työelämään. Tällä ehkäistään syrjäytymistä ja sairauksia, jotka aina liittyvät etenkin pitkään työttömyyteen.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme