Mainos
Mainos

26.10. Liikennevammalapsia työnnetään laitoksiin

Liikenneonnettomuuksissa vakavasti vammautuneiden lasten perheitä ja vanhempia painostetaan laitoshoitoon. Monet vanhemmat haluavat lapsensa kuitenkin kotihoitoon, vaikka se mullistaakin perhe-elämän pisimmillään vuosikymmeniksi.

Kunnat haluaisivat lapset laitoksiin säästääkseen perheiden lakisääteisissä tuissa. Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö hämmästelee, miksi kunnissa päädytään usein tällaiseen laskuoppiin, vaikka laitoshoito on paljon kalliimpaa.

Vakavasti vammautuneen lapsen laitoshoito saattaa maksaa 15 000 euroa kuukaudessa. Samaan aikaan liikennevammalapsia hoitavat perheet joutuvat taistelemaan kuntien kanssa lakisääteisistä oikeuksistaan esimerkiksi avustajaan tai omaishoidon tukeen.

Loppuvuodesta suomalaisille autokouluille ja ajo-opetusta tarjoaville oppilaitoksille jaetaan vuonna 2003 vakavasti vammautuneen ja nyt 11-vuotiaan Marikan arjesta kertova DVD.

Kampanjan takana oleva säätiö haluaa materiaalin avulla havahduttaa kaikki tiellä liikkujat ajattelemaan minkälaisia seurauksia vammautumisella on perheiden elämään.

Katso Keimo Lehtiniemen juttu (45 minuuttia 26.10.2011)

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme