Mainos
Mainos

26.11. Räjähtävätkö kännykkäakut?

Keskustelu kännykkäakkujen turvallisuudesta käy kiivaana. Kuumentunut akku räjähti kappaleiksi viikko sitten Tampereella ja kolme viikkoa sitten Lahdessa. Aiemmin akkuja on poksahtanut Hollannissa ja Vietnamissa. Kyseessä on aina ollut sama puhelinmalli eli Nokian 3310 ja sen joko tarvike- tai jäljitelmäakku. Alkuperäisten Nokian litiumakkujen kanssa ei ole ollut ongelmia.

Testasimme erilaisten akkujen turvaratkaisuja ja yritimme kovakouraisella käsittelyllä saada niitä räjähtämään. Näitä kokeita saa tehdä vain laboratoriossa, ei koskaan kotona.

Kuka juo kaiken pimeän viinan?

Tyhjiä viinan salakuljetuspulloja

Suomeen tuodaan jopa miljoona litraa pimeää viinaa vuodessa. Kukaan ei tiedä mihin alkoholi päätyy.

Ainetta leviää välittäjien kautta kaduille ja kaveriporukoille. On myös epäilty, että osan joisivat ravintola-asiakkaat juomasekoituksissa. Seurasimme mukana, kun Tuotevalvontakeskus testasi juomia.

Uhkaavat asteroidit maapalloa?

Asteroidi

Asteroidin osuminen maahan kuulostaa tieteiselokuvan aiheelta, mutta se on mahdollista. Halkaisijaltaan jo noin kilometrin suuruisen asteroidin iskeytyminen maapalloon muuttaisi elinolojamme dramaattisesti.

Asteroidien takia ei kuitenkaan kannata menettää yöuniaan. Iso isku tapahtuu nimittäin tilastollisesti kerran 300 000 vuodessa. Lisäksi jo lähitulevaisuudessa on mahdollista yrittää muuttaa asteroidien lentoratoja poispäin maasta. Näin kertoo italialaistiedemies, joka työkseen laskee asteroidien ratoja.

Lähetyksen muita aiheita:

Sananvapaus saa väistyä Venäjän vaaleissa. Hugh Grant elokuvassa Rakkautta vain. Lähikuvassa kirjailija Antti Tuuri.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme