Mainos
Mainos

26.11. Taitajat Rigoletton kulissien takana

Oopperan valmistaminen esityskuntoon vaatii puolitoista vuotta aikaa ja neljänsadan ihmisen työn. Onnistumiseen tarvitaan taitavien käsityöläisten pikkutarkkaa osaamista. Näitä ahertajia yleisö ei koskaan näe.

45 minuuttia vie katsojat oopperan kulissientakaiseen maailmaan. Pääsette kurkistamaan, mitä ompelimossa, lavastamossa ja muissa työpajoissa tehdään.

Suomen Kansallisooppera valmistautuu lauantaina ensi-iltaan, Verdin Rigoletton uuteen tulemiseen. Sitä varten puusepät ovat valmistaneet jykeviä tuoleja, jotka on verhottu breikatulla sametilla.

Ompelijat ovat työstäneet helmipaljettipukuja, ja Ruotsista on tilattu vanhan lahjapaperin tyylistä mekkokangasta. Kulissit eivät olekaan pelkkiä kulisseja, sillä vain laatu kestää, kun sama esitys voi olla ohjelmistossa yli kymmenen vuotta.

-Joskus harmittaa, kun ihmiset kysyvät, että mitä te teette päivisin, kun teillä ei ole esitystä. Sen kuulee aika usein ja pitää selittää, että nämä isot jutut eivät synny itsestään. Työ alkaa aamuvarhaisella, menee yömyöhään ja välillä on esityksiä. Mutta siihen tottuu. Se on osa tästä jutusta, kertoo Rigoletton puvustuksen ja lavastuksen suunnitellut Mark Väisänen.

Ja mitä onkaan breikattu sametti? Se selviää ohjelmassamme keskiviikkona.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme