Mainos
Mainos

28.4. Juhani Aaltosen uskomaton elämäntarina

- Soitan aina veitsi kurkulla. Se on minulle elämän ja kuoleman kysymys, sanoo Juhani Aaltonen.

- Kun nuorena vedettiin free-jazzia Edward Vesalan, Heikki Sarmannon, Otto Donnerin ja kumppaneiden kanssa, sinne torveen meni kaikki elämän tuska ja moska. Mitä enemmän soitin örisi ja murisi, sen parempi. Mutta sitten tajusin, että sieltähän tuleekin ulos taidetta. Tuska muuttui taiteeksi.

- Olen kokenut elämässäni paljon häpeää ja hylkäämisiä. Seitsemänvuotiaana jouduin poikakotiin, jossa häpäiseminen oli kasvatusmenetelmä. Kahdeksanvuotiaana minut laitettiin junaan ja sotalapseksi Ruotsiin. Olin yksin ja jonkinlaisessa shokissa. Mutta Ruotsi oli hyvä paikka, kunnes minut revittiin taas pois. Aina kohti tuntematonta.

- Free-jazz on suuri rakkauteni - siksi että siinäkin on aina se tuntematon. Haluan koko ajan oppia uutta.

- Taide on eheyttänyt minut. Taide on minulle toisen ihmisen palvelemista.

- Viisikymppisenä tulin uskoon. Se auttoi minua tajuamaan, miksi elämäni on kulkenut näin. En kääntänyt selkääni vanhoille soittokavereilleni, vaikka maailmankuvani muuttui. En ole katkera.

Jazzmuusikko, saksofonisti Juhani "Junnu" Aaltonen täyttää ensi joulukuussa 75 vuotta. Hänen elämäntarinansa on monella tapaa ainutlaatuinen ja uskomaton. Lapsi sodan kurimuksessa vailla kodin turvaa. Isä oli kanttori, mutta hän "katosi" poikansa elämästä vanhempien eron jälkeen. Junnu ei saanut lapsena mitään kontaktia musiikkiin.

18-vuotiaana hän osti ensimmäisen saksofonin, vaikka ei ollut koskaan aiemmin edes koskenut moiseen soittimineen. Ohjekirjan avulla hän kokosi sen ja opetteli yksin soittamaan.

- Savikiekoilta kuuntelin Stan Getzia ja Benny Goodmania ja mietin miten he sen tekevät, muusikko muistelee.

Soittokaverit kannustivat

Lopulta Junnu päätyi Inkeroisista Kymijoen varresta Sibelius-Akatemiaan, kun tuttu soittokaveri Esa Pethman kehotti hakemaan.

- Minulle oli täysin käsittämätöntä, että pääsin. Olin lopettanut kaikki koulut 14-vuotiaana. Olen aina väheksynyt itseäni, jonkun toisen on aina pitänyt tuupata minua eteenpäin.

Ne "jotkut toiset", muusikkoystävät ovat sitä vastoin aina nähneet - ja kuulleet Aaltosen lahjakkuuden. Mutta Aaltonen itse on halunnut olla taustalla ja toisten palvelijana.

Vasta 2000-luvulla Aaltonen on astunut näyttävämmin eturiviin omien yhtyeidensä kanssa. Petri Haussilan perustama TUM Records on ollut merkittävä vaikuttaja miehen yli 50 vuotta kestäneellä uralla.

- Olen hyvin kiitollinen Haussilalle. Vasta nyt olen kyennyt vastaanottamaan tämän huomion. Aiemmin pakenin kaikkea julkisuutta, kun en itse osannut arvostaa itseäni. Alan jo huomata, että olen vissiin oikeesti lahjakas, nauraa Aaltonen yhä säilyneellä Kymenlaakson murteellaan.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme