Mainos
Mainos

29.9. Naisvalta valtuustoissa, muuttuuko mikään?

Naisten määrä kunnanvaltuustoissa vaihtelee huimasti eri kunnissa. Vähimmillään kunnan asioista on päättämässä vain yksi nainen, enimmillään naisia on 60 prosenttia valtuutetuista.

Kun kysyimme naisvaltuutetuilta, näkyykö valtuuston naisenemmistö kuntalaisten arjessa, tulos oli yllättävä: suurin osa vastasi ei.

Naisvaltuutettujen mielestä heidät otetaan vakavasti kunnallispolitiikassa, mutta työ vaatii suurta sitkeyttä ja sujuvia yhteistyötaitoja.

Lokakuun kunnallisvaalien ehdokkaista 40 prosenttia on naisia. Nykyisten valtuustojen jäsenistä heitä on 34 prosenttia.

Suomi torjuu terroria

New Yorkin terrori-iskun jälkeen Suomessa on annettu useita varoituksia mahdollisesta terroriin liittyvästä toiminnasta. Viimeksi varoitus annettiin 11.9. 2004, ja se koski Helsinki-Vantaan lentoasemaa.

Noin kolmekymmentä henkilöä on tarkkailussa terroristiyhteyksien vuoksi.

Viranomaiset ovat reagoineet uhkiin. Suojelupoliisi on perustanut erityisen terrorismintorjuntayksikön. Lisäksi rajavartiolaitos kouluttaa valmiusjoukkoja terrorisminvastaiseen toimintaan. Yhteistyössä ovat mukana poliisi, tulli ja puolustusvoimat.

Euroopan viinavirrat

Viina on aina hintansa väärti. Varsinkin jos se on riittävän halpaa, tuumaa suomalainen. Hän ei kavahda matkan hintaa eikä menetettyä laatuaikaa raahatessaan himoittua nestettä rajojen takaa.

Vaan pieniä ovat suomalaisten pikarit ja pulloset Euroopan sammioiden ja tynnyrien rinnalla.

Saksalainen hakee väkijuomansa Luxemburgista ja Ranskasta, tanskalainen Saksasta ja ruotsalainen Tanskasta. Ja skottiviski on tietysti halvempaa Ranskassa kuin Ylämaalla. Niinpä miljoonat ja taas miljoonat litrat lainehtivat maasta toiseen.

Tivoli - 120-vuotias vireä vanhus

Sariolan suvun tivolit ovat kiertäneet Suomea jo 117 vuotta. Suurin niistä on nykyään Suomen Tivoli. Sillä oli onnea viime kesän säiden suhteen: tivoli sattui liikkumaan siellä, missä satoi vähemmän.

Erilaiset tivolilaitteet ovat nykyään kova sana. Eurooppalaisen mallin mukaan yhdistetään perinteisiä laitteita ja uusinta virtuaalitekniikkaa.

Työntekijöistä kolmaosa pysyy alalla pitkään, lopuille tivolityö on muutaman kesän seikkailu.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme