Mainos
Mainos

3.11. Perussuomalaisten äänestäjä haluaa näpäyttää

Perussuomalaisten kannatus on yli kaksinkertaistunut vuodessa. Gallupsuosion huumassa perussuomalaiset ilmoittavat, että he tahtovat seuraavassa hallituksessa ainakin kaksi ministerinpaikkaa.

- Vähintään kaksi ministeriä pitää olla, mutta näillä gallup-luvuilla pitäisin mahdollisena, että meillä on enemmänkin ministereitä, jos olemme hallituksessa, sanoo pääsihteeri Jussi Niinistö Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä.

Perussuomalaisten suosio perustuu tutkijan mukaan ainakin talouskriisiin, EU:n Kreikka-tukipakettiin ja vaalirahasotkuihin.

- Äänestäjillä on halu näpäyttää vallassaolevia puolueita. Perussuomalaiset näyttää olevan varteenotettava vaihtoehto niille, jotka eivät muuten ehkä äänestäisi ollenkaan, sanoo tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen Taloustutkimus Oy:stä.

Pääsihteeri Niinistö korostaa, että perussuomalaiset ovat liikkeellä pienellä mutta rehellisellä budjetilla.

- Meitä ei tue mikään etujärjestö, ei mikään teollisuus, ei mikään SAK, Niinistö sanoo.

Vaaleihin on vielä matkaa, ja perussuomalaisten suosion tiellä mutkia.

- Perussuomalaisten äänestäjäthän eivät ole perinteisesti kaikkein innokkaimpia äänestäjiä. Rajoitteena on myös se, että Timo Soinia voivat äänestää vain Uudellamaalla asuvat äänestäjät, Rahkonen sanoo.

Silti tutkija veikkaa, että kannatus nousee vaaleissa yli kymmeneen prosenttiin.

Katso Elisa Tikkasen juttu

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme