Mainos
Mainos

3.5. Hoitajapula pahin pienissä kunnissa

Lääkäripula on koetellut syrjäseutuja jo kauan, mutta nyt niitä uhkaa pula myös sairaanhoitajista. Pienten kuntien on vaikea löytää pätevää henkilöstöä, vaikka virkoihin oltaisiin valmiita panostamaan.

Me kävimme hoitajapulasta kärsivällä Ruovedellä, jonka ympäristössä ei ole yhtään työtöntä sairaanhoitajaa. Vastavalmistuneita houkutellaan ulkomaille huipputarjouksilla.

Vielä vaikeampaa on vanhustenhoidossa. Syrjäseuduilla väestö vanhenee, mutta hoitajia, varsinkaan sijaisia, ei tahdo saada. Kun vakituisissa viroissa olevat hoitajat ikääntyvät hekin, ja työ muuttuu entistä raskaammaksi, on negatiivinen kierre valmis.

Korkeakoulut taistelevat vilppiä vastaan

Korkeakouluopiskelijoiden tekemät kirjalliset työt ovat enää harvoin puhtaasti kirjoittajan omaa käsialaa. Tekstiä kopioidaan opiskelutovereilta ja materiaalia myös copy-peistataan kappaleittain internetistä.

Lievemmät tapaukset jäävät yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa usein huomaamatta, mikä on tehnyt suorasta plagioinnista opiskelijoiden keskuudessa yhä hyväksytympää ja röyhkeämpää.

Vasta nyt yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat ryhtyneet toimiin luvattoman kopioinnin kitkemiseksi. Hyväksyttävän ja tuomittavan lainaamisen raja on kuitenkin hämärtynyt, mikä tekee asiasta vaikean.

Mikko ja Jukka Leppilammen omat ja yhteiset laulut

Ihailtu näyttelijä Mikko Leppilampi on myös lahjakas laulaja. Hänen ensimmäinen pop-levynsä julkaistaan vapun jälkeen. Mikon isä Jukka Leppilampi on puolestaan arvostettu gospelmuusikko.

Isä ja poika ovat kulkeneet omia teitään ja tehneet omat juttunsa. Isä kannustaa poikaansa eikä häkelly siitä, että Mikkoa pidetään seksisymbolina tai uuden sukupolven Tauno Palona.

Jukka ja Mikko Leppilampea pyydetään usein laulamaan yhdessä, mutta toistaiseksi he esiintyvät vierekkäin vain ystävien ja sukulaisten juhlissa. Haastattelimme taiteilijoita ja saimme myös näytteen siitä miten lumoavasti Leppilammet laulavat.

Tommi Evilän treenipäivä Portugalissa

Tommi Evilä, 2005 (Kuva: Stu Forster/Getty Images)

Yleisurheilun EM-kisoihin valmistautuva pituushyppääjä Tommi Evilä lukeutuu Suomen mitalitoivoihin. Me kävimme Portugalissa seuraamassa Evilän harjoituksia ja katsastamassa, missä kunnossa mies on kauden tässä vaiheessa.

Huippu-urheilijan elämä on kuin nuorallatanssia. Koko ajan harjoitellaan elimistön riskirajoilla. Jos sattuu loukkaantuminen, vuoden työ saattaa mennä hukkaan, eikä palkkaa tule. Ammattiurheilijan pitää maksaa muun muassa valmentajan, managerin ja hierojan palveluksista.

Suomalaisten harrikkakerho Pekingissä

Kiina tunnetaan polkupyöristään, mutta nykyään myös mopot ja moottoripyörät ovat ilmestyneet katukuvaan.

Suomalaiset ovat olleet edistämässä tätäkin kehitystä. Pekingissä toimii suomalaisten liikemiesten harrikkaklubi, joka tekee viikonloppuisin retkiä esimerkiksi Kiinan muurille ja vuorille.

Isot pyörät saavat kaikkialla kiinalaisten päät kääntymään.

Pohjanmaan nöyrät räppärit

Pohjanmaalla ollaan ehkä muuten reteitä, mutta räp-musiikissa nöyryys ja rehtiys on kova sana.

Pohjalaiset räppärit tekevät muutaman euron musiikkivideoita, kritisoivat maailmanmenoa ja musiikkibisnestä ja nauravat räp-hittien seksiä ja rahaa uhkuvalle maailmankuvalle.

Kohtauspaikkana on tyhjilleen jäänyt pubin yläkerta Pietarsaaressa.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme