Mainos
Mainos

4.3. Eläkekauppiaat suomalaisten kukkaroilla

Vapaaehtoisten eläkevakuutusten kauppa on käynyt kuumana koko 2000-luvun. Julkisessa keskustelussa on tehty selväksi, että lakisääteinen eläke ei tule takaamaan lokoisia eläkepäiviä.

Kun vapaaehtoisia eläkevakuutuksia tuetaan vielä veroedulla, suomalaiset ovat tarttuneet täkyyn innokkaasti. Lähes joka viidennellä työikäisellä suomalaisella on vapaaehtoinen eläkevakuutus.

Niistä suurin osa on nykyään sijoitussidonnaisia eli saatu tuotto riippuu täysin markkinoiden heilahteluista. Moni säästäjä on nyt tyrmistynyt, kun sijoitusten arvo on romahtanut pörssisyöksyn myötä.

Eläkkeiden myyjiä on Suomessa laidasta laitaan, ja asiakkaita haalitaan myös kyseenalaisilla keinoilla. Nyt asiakkaiden kalastelu kiihtyy entisestään, kun alalla odotetaan huolestuneina hallituksen tulevia eläkelinjauksia.

Viime viikolla hallitus ilmoitti, että jatkossa vanhuuseläkkeelle pääsee vasta 65-vuotiaana. Samalla aiotaan nostaa myös vapaaehtoisten eläkevakuutusten alaikärajaa.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme