Mainos
Mainos

6.2. Valkoisen talon alkuerät kutkuttavat yhä

Vastoin ennakko-odotuksia Yhdysvaltain esivaalien niin kutsuttu supertiistai ei tuonut ratkaisua siihen, ketkä nähdään ehdokkaina ensi marraskuun presidentinvaaleissa. Vaikka uurnilla käytiin 24 osavaltiossa, kukaan viidestä ehdokkaasta ei selvästi pudonnut kisasta.

Republikaanileirissä John McCain tosin peittosi selvästi kilpailijansa Mitt Romneyn ja Mike Huckabeen.

Demokraattien puolella kilpa jatkuu äärimmäisen tasaisena Hillary Clintonin ja Barack Obaman kesken. Esivaalikierros jatkuu vielä.

-Voi olla, että Clintonin ja Obaman kamppailu kestää varsinaiseen puoluekokoukseen saakka, aina elokuuhun asti, arvioi Ulkopoliittisen instituutin johtaja Raimo Väyrynen 45 minuuttia -lähetyksessä.

Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Päivi Sinisalon mukaan supertiistain suurin yllätys oli uskonnollista oikeistoa edustavan republikaani Mike Huckabeen hyvä tulos.

-Republikaanien keskuudessa McCain kuitenkin nähdään selkeänä voittajana, Sinisalo arvoi.

Amerikkalaiseen vaalikampanjointiin kuuluvaa loanheittoa ei vielä ole nähty. Republikaanien esivaaliehdokkaiden kesken asetelmat tuntuvat kuitenkin olevan herkät.

Väyrysen mukaan McCain on "ennakoimaton poliitikko", joka ei helpolla saa tuekseen puolueen kannattajien evankelista, uskonnollista joukkoa. Romney ja Huckabee taas jakavat konservatiivisten republikaanien kannatuksen. Asettuminen lopullisen presidenttiehdokkaan taakse saattaa olla vaikeata.

Vaikka Clinton ja Obama esiintyvät kiltisti toisiaan kohtaan, ristivetoa on myös demokraattien keskuudessa.

-Vastakkain ovat vanha, Clintonin edustama poliittinen eliitti ja uudenlaisen poliittisen liikkeen luoneen Obaman tukijat, sanoo Väyrynen.

-Demokraatit ovat päättäneet voittaa Valkoisen talon, lisää Sinisalo.

Mutta mikä ratkaisee Yhdysvaltain seuraavat presidentinvaalit, kun keskustelu Irakista näyttää jääneen tässä vaiheessa vähemmälle?

- Talous. Jos nollakasvu kääntyy taantuman puolelle, politiikka saa siitä uutta polttoainetta. Marraskuuhun on pitkä aika, Väyrynen huomauttaa.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme