Mainos
Mainos

9.12. Kun alkolukko ei tehoa

Yhä lisääntyvän päihteissa ajamisen hillitsemiseksi on kaavailtu muun muassa promillerajan tiukentamista, alkolukkoa auton käynnistämisen estämiseksi tai merkintää ajokorttiin.

Näiden toimenpiteiden ei kuitenkaan uskota pysäyttävän vaarallisimpia rattijuoppoja. Heistä suuri osa ajaa humalassa toistuvasti, vaikka olisi jäänyt monta kertaa kiinni ja saanut useita vankilatuomioita törkeästä rattijuopumuksesta.

Selvä kaista -projekti Naarajärven vankilassa.

Naarajärven vankilassa on käynnistetty Suomen vankeinhoidossa uudenlainen toimintaohjelma, jonka tavoitteena on katkaista törkeästä rattijuopumuksesta useasti tuomittujen vankilakierre.

Selvä kaista -projektin avulla pyritään lisäämään vankien elämänhallintaa kaikilla elämän osa-alueilla ja rakentaa toimivia kanssakulkujatkumoita, kun tuomio on kärsitty ja vanki pääsee siviiliin.

Moninkertaisia uusijoita

Rattijuoppoja on liikenteessä yhä enemmän. Huolestuttavinta tilanteessa on se, että törkeästä rattijuopumuksesta kiinni jääneiden määrä on kasvussa. Törkeän rattijuopumuksen promilleraja 1,2 kertoo kuljettajan vahvasta humalatilasta, jossa myös sivullisten henki on suuressa vaarassa. Rattijuopumuksesta syytteen saamiseksi riittää jo 0,5 promillen humalatila.

Rattijuopumus on tyypillisesti rikos, jonka uusimisriski on korkea. Vankiloissa istuu päihdekuskeja, joilla voi olla takanaan jopa 20 rattijuopumustuomiota. Usein rattijuopumustuomioon voi liittyä muitakin rötöksiä, kuten väkivalta- ja omaisuusrikoksia.

Suomen vankiloissa istuvista vangeista lähes 15 prosentilla on päätuomio liikennejuopumuksesta. Tämän lisäksi yli 50 prosentilla vangeista tuomiossa on mukana myös yksittäinen tai useampi tuomio liikennejuopumuksesta.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme