Mainos
Mainos

9.2. Pohjantähti kohtaa nykyajan Kansallisteatterissa

Mika Myllyaho oppi ryhmässä toimimisen, näyttelijöiden kunnioittamisen ja keskustelun tärkeyden Ryhmäteatterissa. Suomen Kansallisteatterin pääjohtajana hänellä on hallittavanaan paljon suurempi ryhmä, mutta hän vannoo uudessa tehtävässäänkin vuoropuhelun nimeen.

Myllyaho sanoo kokevansa itsensä ensisijaisesti taiteilijaksi ja vasta toissijaisesti teatterinjohtajaksi. Pohjantähti 2011 -näytelmää hän pitää oman ohjelmistokautensa aloituspuheenvuorona ja näyttönä siitä, mitä teatteri ja keskustelu voisivat olla.

Uutta tekstiä joka harjoitukseen

Pohjantähti 2011 -näytelmä on kahden ohjaajan, Myllyahon ja Saana Lavasteen yhteisponnistus, jossa Väinö Linnan tarina kohtaa nykyajan. Myös näyttämöllä nähdään kahden ohjaajan mittelö.

Näytelmässä puhutaan muun muassa siitä, kuinka valtio on markkinavoimien armoilla. Köyhyys ja kulutus lisääntyvät samanaikaisesti, ja puolueiden arvot ovat mainostoimistojen rakentamia. Ohjaajat rakentavat ensi-iltaan asti uusia kohtauksia ja kirjoittavat päivittäin näyttelijöille uutta tekstiä. Työtapa on sekä inspiroiva että raskas.

Myllyaho haluaa tehdä esityksiä, jotka herättävät kysymyksiä ja parhaimmillaan jopa laajempaa keskustelua. Shokeeraamista hän ei pidä omana lajinaan.

Myllyahon mielestä Kansallisteatterin tehtävä on vaalia uutta suomalaista draamaa. Hän onkin tilannut eturivin näytelmäkirjailijoiltamme, kuten Juha Jokelalta, Laura Ruohoselta, HeiniJunkkaalalta ja Pirkko Saisiolta tekstejä teatterin suurelle näyttämölle.

Katso Minna Karilan juttu:

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme