Mainos
Mainos

111-vuotias muinaislisko isäksi ensi kertaa

Uudessa-Seelannissa elävä tuataralisko nimeltä Henry ei ole pitänyt kiirettä perheenperustamisen kanssa. Pian ensimmäistä kertaa isäksi tulevan Henryn iäksi on nimittäin arvioitu 111 vuotta.

Jo dinosaurusten aikana eläneet tuatarat tulevat yleensä sukukypsiksi noin 20 vuoden ikäisinä. Southlandin museossa Invercargillissa elävä Henry löysi kuitenkin parittelun ilot vasta tämän vuoden maaliskuussa, jolloin se peuhasi 70-vuotiaan Mildredin kanssa.

Nyt liskopariskunnan 11 munaa kehittyvät museon hautomakoneessa, jossa poikasten odotetaan kuoriutuvan noin puolen vuoden päästä.

Museon kuraattorin Lindsay Hazleyn mukaan Henryn paritteluhalukkuuteen vaikutti todennäköisesti se, että liskoparan takapuolesta poistettiin jokin aika sitten syöpäkasvain. Hazley uskoo Henryn parittelevan uudestaankin, sillä vanhan herran seuraksi on tuotu kokonaiset kolme naarasta.

- Näillä kavereilla esileikki saattaa kestää vuosia. Meidän tulee olla kärsivällisiä, Hazley toteaa.

Tuatarat ovat alkuliskojen lahkoon kuuluvan tuatarojen heimon viimeinen laji. Muut tuataralajit kuolivat kaikki sukupuuttoon noin 60 miljoonaa vuotta sitten.

(MTV3-STT-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme