Mainos
Mainos

12 naamioitunutta miestä hyökkäsi nuoria täynnä olleeseen synagogaan Göteborgissa – kolmelle vankeutta, yhdelle karkotus

Göteborgissa synagogaa vastaan joulukuussa 2017 hyökänneet miehet on tuomittu vankeuteen, kertoo ruotsalaismedia.

Expressenin mukaan käräjäoikeus määräsi tänään tuomiot kolmelle miehelle.

Oikeuden mukaan miehet heittivät seitsemästä kymmeneen polttopulloa kohti sygagogan eteen pysäköityjä autoja. Polttopullot päätyivät autojen alle ja synagogan seinän eteen. Tapahtumat tallentuivat valvontakameran kuviin.

Aftonbladetin mukaan hyökkäys tapahtui kesken synagogassa järjestetyn Hanukka-juhlan.

Noin 30 nuorta juhli sisällä synagogassa, kun 12 naamioitunutta miestä hyökkäsi synagogan kimppuun muun muassa polttopulloin.

Tuomiot murhapolton yrityksestä ja viharikoksesta – yhdelle karkotus

Kolmesta ulkomaalaistaustaisesta tekijästä kaksi tuomittiin kahden vuoden sekä yksi yhden vuoden ja kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen.

Tekijät tuomittiin törkeän murhapolton yrityksestä. Oikeus totesi myös rikokset viharikoksiksi, mikä on koventamisperuste tuomiolle. Syyttäjä oli vaatinut tuomiota törkeästä murhapoltosta.

Tuomitut ovat 18–24 -vuotiaita. Yksi tuomituista tullaan Expressenin tietojen mukaan karkottamaan. Kaksi muuta ovat maassa turvapaikanhakijoina, mikä estää karkotuksen. 

Oikeuden mukaan miehet pyrkivät aiheuttamaan juutalaiselle seurakunnan jäsenille vakavaa vahinkoa. Tekijöiden puhelimista löytyi juutalaisvastaista materiaalia. Oikeus totesi, että tekijät pyrkivät rikoksellaan uhkaamaan, vahingoittamaan ja häpäisemään juutalaista seurakuntaa.

Tuomitut ovat mediatietojen mukaan taustaltaan syyrialaisia ja palestiinalaisia.

Valituksista ei vielä tietoa

Syyttäjä Stina Lundqvist sanoo olevansa tyytyväinen tuomioon.

– Olen tyytyväinen tuomioon ja siihen, että käräjäoikeus ymmärsi tämän rikoksen motiivin olevan viha ja juutalaisyhteisön loukkaanminen.

Lundqvist sanoi kuitenkin myös, ettei vielä tiedä aikooko valittaa tuomiosta. Hän sanoi miettivänsä asiaa jonkin aikaa.

Syytettyjen puolustusasianajajat sanoivat myös, etteivät vielä tiedä, aikovatko valittaa tuomiosta. Jokaisella tuomitulla on eri asianajaja. Yksi asianajajista sanoi olevansa tyytyväinen siihen, että tuomio ei tullut murhapoltosta vaan sen yrityksestä.

Karkotetuksi määrätyn tuomitun asianajaja sanoi, ettei hänen päämiehensä ole tyytyväinen karkotuspäätökseen. Yksi tuomituista on kiistänyt syyllistyneensä mihinkään rikokseen.

"Uhka kasvanut"

Juutalaisen seurakunnan puheenjohtajan Allan Stutzinskinkin mukaan uhka juutalaisa kohtaan on Ruotsissa kasvanut maahanmuuton myötä.

– Uhka on kasvanut muun muassa sen takia, että Ruotsiin kohdistuu maahanmuuttoa alueelta, jossa juutalaisvastaisuus on osa kulttuuria.  Muuttajat tuovat nämä kästyksensä mukaan, Stutzinski sanoi.


Korjaus 25.6. klo 17.56: Otsikkoa korjattu. Synagogaisku tapahtui Göteborgissa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme